Näytetään tekstit, joissa on tunniste taideblogi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste taideblogi. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 11. heinäkuuta 2018

Taideshoppailun ABC

Aika on vierähtänyt suurimmaksi osaksi tien päällä näin loman aikana, joten mitään uutta varsinaista taidejuttua ei ole tarjolla, mutta ajattelin tehdä postauksen aiheesta, joka tulee yllättävän usein esiin eri sivustoilla: Taidetarvikkeiden ostaminen.

Usein kuulee kommentteja tyyliin:
- Ompa sulla paljon kaikkea.
- Nää oli varmaan tosi kalliit.
- Olispa mullakin varaa näihin.
- Voi kun mäkin tietäisin mistä näitä saa.

Anteeksi, jos olen vähän mulkero, mutta:


Visa vinkuu

Elämme hienoa, kansainvälistä aikaa. Rahasta eroon pääseminen on helpompaa kuin koskaan, myös ulkomailla. Ennen nettimaksamiseen vaadittiin virallinen luottokortti ja muistan vielä ajan kun jouduin hakemaan Anttilasta peliaikakortteja World of Warcraftiin (2007), koska Nordean Visa Electronillani ei voinut maksaa netissä suoraan Blizzardin sivustolle. Eipä muuten ole Anttilaakaan enää. Maailma muuttuu Eskoseni.

Nykyään homman nimi on aivan eri. Jos kirjaudut verkkopankin kortit - osioon, siellä jossain pitäisi olla valittavana kortin käyttöalue. Näin ainakin Nordeassa ja nyt sittemmin S-Pankissa. Ja ei ole siis mitään väliä onko Credit, Debit tai Electron. Kunhan sinulla on Visa niin Visa kuin Visa.

Onneksi olkoon, jos valitsit käyttöalueeksi Euroopan tai koko maailman, pääset nyt rahoistasi eroon myös ulkomailla.

Mutta mutta, järki käteen. Ihan mihin tahansa ei kortin kanssa kannata tietenkään lähteä. Tarkista aina, että kukin sivusto on tunnettu ja luotettu. Amazonin sivut ovat aina luotettavia, tosin ota huomioon että siellä toimivat eri myyjät. Tutki ja lue myyjien saamia arvosteluja. Itse sain todella hyvää palvelua Amazonilta ja myyjältä kun yksi kirja oli hukassa. Rahat palautettiin minulle takaisin, kun kirjaa ei kuulunut, mutta kun kirja saapuikin viiveellä, veloitus tehtiin kortiltani uudestaan pienen kommunikaatiokatkoksen jälkeen. Loppupeleissä kaikki olivat tyytyväisiä ja palvelu oli parempaa kuin mitä olisin koskaan voinut edes kuvitella. Ja tosiaan paino sanalla Amazonin sivut sillä Amazon ei ole sama kuin USA vaan Amazonilla on myös esim Britti (Amazon.uk) ja Saksa (Amazon.de) - versiot.

Sivuhuomautus: Tarkista aina tiliote. Jos käyttämäsi sivusto ei ole ilmoittanut valuuttaa euroina, tarkista että summa täsmää (valuuttoja voit käännellä Googlella). Ota myös huomioon termi nimeltä 'katevaraus'. Jotkin sivustot varaavat summan kortiltasi ja veloittavat sen loppuun vasta kun tuote on postitettu. Niinikään, jos maksussa tapahtuu häiriö, kortillesi saatetaan tehdä katevaraus, mutta jos maksu ei toteudu, summa palautuu tilillesi muutaman viikon kuluessa. Näin saattaa käydä, jos sivusto käyttää jotain sellaista varmennusta joka ei mene Suomen pankeissa läpi. Itselläni näin kävi artistpapers.co.uk - sivuston kanssa.

Jackson's Art Supplies on myös erittäin tunnettu ja tykätty sivusto, jota itse käytän jatkuvasti. Halvat hinnat, todella laaja valikoima, valuutan voit vaihtaa euroiksi oikealta yläreunasta ja heillä on myös alennuskäytäntö postimaksujen suhteen, joka tosin riippuu postitettavasta tavarasta. Itse tilasin hiljattain tuotteita, joita ei voi säännösten takia postittaa kuin 'tiepakettina' jolloin postimaksut pomppasivat 21 euroon. Tosin nakkasin tilaukseen samalla sellaisia tuotteita, jotka olisin joutunut tilaamaan kahdesta eri suomalaisliikkeestä joten siinä mielessä ei kirpaissut niin pahasti.

Pienenä sivuvertauksena, näin meillä Suomessa: Kun olin itse vielä postillisessa kaupassa töissä (2012) 1.luokan postimerkki maksoi 75 senttiä. Postimerkin nykyinen hinta on 1,50€. Repikää siitä. Yksityisen ihmisen lähettämä Numerolla - paketti maksaa 8,60€ 2kg asti.

Tilasin kerran myös paperia ArtDiscount.uk - sivustolta, josta taisinkin tehdä aiemmin pienen postauksen: http://mmartlife.blogspot.com/2017/07/art-discountuk.html

Silloinen tilaukseni ArtDiscount.uk - sivustolta.

Tutki, laske, vertaa

Siinä ei ole mitään omituista, että selailet taidetarvikeliikkeitä laskimen kanssa. Sanoisin, että se on suhteellisen normaalia. Järkevää ainakin.

Ihan ensimmäisena kannattaa tsekata suomalaiset taidetarvikeliikkeet ja käydä läpi valikoima ja postikulut. Tässä lista niistä liikkeistä, joita on tullut itse käytettyä enemmän:

- Tempera
- KonstaShop
- Itäisen Kadun Kehystämö
- Kärkkäinen

Noita löytyy enemmänkin, mutta itse käytän näitä eniten. Temperalta saan Caran D'Achen Luminance - kyniä, Caran D'Achen blendereitä sekä hiljattain huomasin, että myyvät nykyään myös Rembrandtin vesivärejä!!!  Konstashopista saa kaikenlaista kivaa. Itse bongasin sieltä Pebeon maskikynän. Myös piirustusalustani on Konstashopista. Itäisen Kadun Kehystämöltä tilasin Winsor & Newtonin - fiksatiivia huimaan hintaan 12,50€. Tätä kannattaa tilata kerrallaan vähintään 2 putelia ihan puhtaasti tuon hinnan takia. Halpaa, siis. Kärkkäiseltä taas tarttuu käteen mitä milloinkin. Ohimennen tullut ostettua papereita, etenkin Paperipisteen - vesiväripaperia luonnosteluun sekä halvempia siveltimiä.



Luottofiksatiivini, jota saan Suomesta.

Siinä oikeastaan tulikin sitten ne, mitä Suomesta tilailen. Paperit, Polychromos - kynät ja muut vähänkään erikoisemmat tavarat menevätkin sitten Suomen rajojen ulkopuolella. Puhtaasti hintojen ja valikoiman takia. Paperivalikoima Suomessa ei ole hyvä. Anteeksi nyt vaan, mutta ei vain ole. Etenkin vesiväripapereissa tulee usein vastaan se omituinen ongelma, että lähes kaikki paperit ovat puolikarkeita (cold press). Itse käytän kuumaprässättyä (hot press). Ja se kuumaprässätty paperi, mitä Suomesta löytyy, on usein just sitä kallista (Arches, Saunders Waterford, Fabriano Artistico etc.) ja kun siihen vielä lyödään 'asut Suomessa' - lisä niin siinä onkin yhtäkkiä yhdelle paperipinolle melkoinen hinta.

Suomessa on paljon tarjolla suosituimpia tusinamerkkejä mitä en itse oikein fanita. Canson, Fabriano ja suomalaiset paperit joissa ei yleensä edes lue, että onko paperi edes happovapaata. Vink vink. Siis Cansonin Moulin Du Roy on oikeasti hyvää paperia ja Montval on todella hyvä aloittelijan paperi. Samaten Fabrianolla on laadukkaita papereita, mutta heidän papereidensa pintarakenne muuttui hiljattain, joten itse lakkasin käyttämästä Fabrianoa. Archesia saa niinikään vähän jokapaikasta, mutta ah, se hinta. Ja on muutenkin gelatiinipäällystettyä, joten ei kiitos.

Jacksonsilla paperit ovat jo lähtöhinnaltaan paljon halvempia. Kun tilauksen hinta lähenee 60€, postimaksut tippuvat. Nykyään alin taksa on ilmeisesti n. 7€. Verrattuna Suomen taksoihin, tämä ei paljoa päätä huimaa. Saat halpojen hintojen ansiosta huomattavasti enemmän paperia ja voit samalla tilata jotain eksoottisempaa, jota et välttämättä Suomesta saa. Jackson's myös tarjoaa paperiarkkien leikkauspalvelun. Paperit leikataan sinulle valmiiksi joko puoliksi tai sitten neljäsosaan. Lähtökoko arkeille on 56 x 76cm (22 x 30 tuumina).

Jacksonsin paperivalikoima on huima. Itse olen tilaillut vähän eksoottisempia juttuja kuten Hahnemüihlen papereita, Strathmoren papereita sekä vähän laadukkaampia luonnoskirjoja. Hiljattain julkaistu Stonehenge Aqua kuumottaa kovasti, mutta komeroni on sen verran täynnä paperia, että taidan pitää kukkaronnyörit kiinni tovin verran.

Jackson'sin paperivalikoima on hyvin laaja. Näistä papereista ensimmäinen, Hahnemühle Bamboo, on ainut mitä saat Suomesta suhteellisen helposti, mutta hinta on suolainen.



Jacksonsilta saa myös Polychromos - kyniä yksittäisinä sävyinä. En edelleenkään ole löytänyt näitä Suomesta. Tilasin myös vesivärini täältä, koska silloin niitä ei vielä saanut Suomesta kovin luotettavasti. Tässä hiljattain huomasin, että Rembrandt yksittäisvärit ovat rantautuneet Temperaan. Hieno homma.


Faber Castell Polychromos. 120 - värin setin ostin Verkkokauppa.com:ista, mutta yksittäissävyinä et näitä saa Suomesta.



Myös siveltimet tilasin täältä, sillä en käytä luonnonkarvaa. Synteettisiä siveltimiä saa Suomesta yllättävän vähän ja niiden laatu on usein vähän kyseenalainen. Halusin tunnettuja, laadukkaita siveltimiä järkevään hintaan.. ProArte Prolene Plus ja Escoda Perla - siveltimiä löytyy sivellinsalkustani eniten. Myös Escoda Ultimo Mop löytyy, mutta tämä ei ollut mikään halpa.


Eniten käyttämäni siveltimet. Kaikki 100% synteettisiä.

Jackson'sin tilauksissa voi nyrkkisääntönä käyttää sitä, että tilaat aina niin paljon tavaraa kuin tarvitset. Jos tarvitset vaikkapa uusia kyniä, voit samalla miettiä tarvitko lisää paperia tai vaikkapa jotain extra sälää. Fiksatiiveissa, tärpäteissä yms. kannattaa ottaa huomioon että turvallisuussäännösten vuoksi niitä ei toimiteta muutenkuin tiepakettina (road parcel only) ja tämä maksaa sen 21€.

Joten tässä tapauksessa kannattaa tsekata, saatko Suomesta tarvittavat fiksatiivit, liuottimet yms. Itse pidän kiinni Winsor & Newton fiksatiivistani juurikin tästä syystä. Toki jokin myrkytön ja luontoystävällinen vaihtoehto olisi pähee, mutta jokin järki tässäkin asiassa. Fiksatiivia kuluu kuitenkin aika paljon.

Itseäni kiinostaa Brush and Pencil - merkin Titanium White - aine, jolla tehdään värikynätöihin valkoisia yksityiskohtia. Akryyli- , guassi- ja mustemaalit kun saattavat haalentua tai jopa pudota pois värikynäkerrosten päältä. Titanium White - tuote on tarkoitettu juurikin värikynäkerrosten päälle käytettäväksi. Valitettavasti tämä puuteri pitää kuitenkin sekoittaa kynsilakkamaiseen Touch Up Texture - seokseen, jota ei saa kuin tiepakettina. Näissä tapauksissa ratkaisu onkin se, että tilaat varastoon täyteen kerralla. Jos joudut käyttämään 20€ postimaksut vuodessa siihen että ostat tätä yhtä tuotetta heti kunnolla, niin ei luulisi varojen loppuvat.


Näitä kivoja pikku puteleita saat tilattua normaalisti, mutta fiksatiivit ja kynsilakkamainen Touch Up Texture - vaativat erikoiskuljetusta.

Tästä vielä sen verran, että yritä ajoittaa herkkien tuotteiden tilaaminen talven ulkopuolelle. Tyhmä kun olin, tilasin maskikynän Jacksonsilta talviaikaan. No sehän jäätyi postilaatikkoon. Et semmosta. Ulkomaanpaketeissa ON kotiinkuljetus jo ihan perussääntönä, mutta pari kertaa pienempi toimitus on pätkästy postilaatikkoon. Toisaalta ihan ymmärrettävää. Tavarankuljettajat ovat usein aika lujalla. Eli vähän ymmärrystä ennenkö aletaan haukkumaan.


Onko merkillä väliä?

Onko siis merkillä väliä? On, mutta vähän samaan tapaan kuin autoissa. Ei tarvi heti mennä ja ostaa Mersua kun Toyotallakin pääsee (vaikka jos multa kysytään: Toyota >>>>> kaikki muut ). Toyota ei ole korkean profiilin auto, mutta se on halpa, kestävä ja myös halpa huoltaa.

Jos lueskelet paljon tuotesuositteluja netistä tai jos vaikkapa kyselet jollain keskustelupalstalla siitä, että mikä on 'paras' merkki tai tuote, saatat törmätä usein vaikkapa Arches - vesiväripaperiin, PanPastel - pastelleihin tai vaikkapa Schminke - vesiväreihin.

Tässä dataa Suomesta:
- Arches 56x76cm paperiarkki, kuumaprässätty: 7,80€ (taidetarvike.fi)
- PanPastel 20 värin pakkaukset, erilaisia: 125€ (KonstaShop)
- Schminke Horadam - vesivärit 24 kokonappia: 129,90€ (Tempera)

Tässä dataa Jackson'silta:
- Arches 56x76cm paperiarkki, kuumaprässätty: 5,99€
- PanPastel 20 värin pakkaukset, erilaisia: 132,17€
- Schminke Horadam - vesivärit 24 puolinappia: 120,80€

Kuten huomaat, hinnat vaihtelevat villisti. Kaikki ei myöskään ole aina halvempaa Briteissä. Tutki, laske,vertaa! Vertaillaampa sitten huvin vuoksi vastaavia, halvempia tuotteita. Suomen datan jätän väliin, koska mitään näistä en Suomesta tilaisi muutenkaan.

Tässä dataa Jackson'silta:
- Canson Moulin DuRoy 56x76cm paperiarkki, kuumaprässätty: 3,73€
- Rembrandt kuivapastellit, kokopuikot, 30 väriä: 55,35€
- Royal Talens Rembrandt - vesivärit, 48 puolinappia: 141,21€ (LOL)

Jep jep. Toki tässäkin: Tutki, laske,vertaa! Esim. Rembrandtin - vesivärien pienemmät setit ovat yllättävän kalliita verrattuna tuohon huimaan 48 värin settiin. Itse ostin tuon setin, koska se tuntui järkevimmältä vaihtoehdolta. Toki kokonapit ovat aina 2 kertaa suurempia kuin puolinapit, mutta tälläkään ei mielestäni ole maailmaamullistavaa vaikutusta. Vesiväriä ei kuitenkaan kulu niin järkyttävästi, ellet maalaa seinänkokoisia tauluja.

Pastellien suhteen taas PanPastellit ovat toki ihan oma lukunsa ja täysin erilaisia kuin viralliset liidut. Mutta jos ylenpäätään haluaa pastelleja kokeilla niin eikait sitä nyt herranjumala sentään mennä ostamaan heti päälle 100€ settiä. Suomestakin saa suurinpiirtein samaan hintaluokkaan Rembrandtin pastellisettejä myös 1/2 puikkoina, jotka eivät maksa juuri mitään.

Paperipuoli puhuu puolestaan. Vertaile aina arkkien ja lehtiöiden hintaeroja. Joitain papereita ei edes saa arkkeina. Mutta lehtiöidenkään ei tarvitse olla kalliita. Tässä muutama esimerkki Jackson'silta:

- Hahnemühle Anniversary, kaksipuolinen vesiväripaperi (sileä/puolikarkea), 425gsm, 24x32cm, 15 paperia: 10,28€
- Strathmore Mixed Media - sekatekniikkapaperi, 300gsm, 9x12 tuumaa, 15 paperia: 12,43€
- Strahmore Bristol Vellum 300 Series - piirustuspaperi, 270gsm, 9x12 tuumaa, 20 paperia: 9,72€
- Hahnemühle Nostalgie - piirustuspaperi, 190gsm, A4, 50 (!!!) paperia: 9,72€

Jos vertaamme lehtiöiden hintaa arkkien hintaan niin yksi arkki leikattuna = 4 x 29x38cm kokoista paperia. Eli jos ostamme 5 arkkia, saamme 20 paperia, jotka ovat A4 ja A3 koon välissä. Canson Moulin DuRoylle tulisi hintaa 18,56€/20 paperia (liimattu lehtiö tuumakoossa = 25,42€). Archesille taas tulisi hintaa huimat 29,95€/20 paperia (liimattu lehtiö tuumakoossa = 32,76€). Suomessa hintaa tulisi huimat 39€/20 paperia enkä tiedä saako Suomesta edes leikkauspalvelua. Ainakaan ilman lisämaksua.


En tarvitse Schminkejä. Rembrandtini ovat palvelleet minua enemmän kuin hyvin.

Kilauta kaverille!

Ulkomailta tilatessa on aina kätevää, jos saat tehtyä kimppatilauksia jonkun kanssa. Etenkin Jackson'silta tilatessa postikulut pienenee hinnan mukaan, joten mitä enemmän tavaraa, sen parempi. Ja jos halutaan tilata jotain joka vaatii tuon tiepaketin niin 20€ postimaksut puoliksi maksettuna on aina mukavempi.

Jos itse ei omaa hyvää englanninkielentaitoa, niin on hyvä nykäistä hihasta kaveria tai sukulaista jolla tuo taito on. Periaatteessa englanninkieltä ei niin hirveästi tarvitse puhtaaseen osteluun, mutta jos etsiskelet hyviä tuotteita tai vaikka haluat tuon paperinleikkauspalvelun, niin nämä asiat menee helposti ohi jos et osaa kieltä. Voit toki Googlata suomeksi tietoa esim. Strathmoren papereista tai Rembrandt vesiväreistä, mutta älä ylläty jos saaliisi jää kovin köyhäksi.


Siinäpä vähän rekvisiittaa shoppailuun :) Ei tämä ilmaista touhua ole, mutta ei tämän myöskään mitään kallista tarvi olla. Järki käteen ja Googleen siitä. Laskintakaan ei enää erikseen tarvi kun älypuhelimesta löytyy. Rohkeasti vaan.

perjantai 26. tammikuuta 2018

Kolmas kerta toden sanoo

 Olen seilannut ees taas sen ajatuksen kanssa, että haluanko vai enkö halua kirjoittaa tätä blogia. Vapaa-ajanhallintataitoni ei ole kovin hyvällä tolalla ja väsytän helposti itseni kun yritän tehdä liian montaa asiaa yhtä aikaa. Pitkän työputken jälkeen tuntuu vain niin helpolta istahtaa tietokoneen ääreen ja sitten sitä päätyy pelaamaan koko päivän. Erityisesti WoW pyörii ja hyörii ympärilläni jatkuvasti enkä edes muita monestiko olen asentanut ja poistanut kyseisen pelin.

Kuitenkin päivän päätteeksi se isoin kysymys on se, miten haluan aikani käyttää ja mitä minä haluan todella tehdä. Pelaaminen on hauskaa ja siinä saa kyllä ajan kulumaan. Mutta silti se on vain pelaamista. Ketään ei oikeasti kiinosta. Etenkin MMO - pelien kanssa en yksinkertaisesti pysty sitoutumaan mihinkään töideni takia. Kukaan ei piittaa olenko pelissä, koska saatan poistua pelistä ihan koska tahansa. Ja kun vilkaisen kelloa tovin pelaamisen jälkeen, onkin jo taas ilta. En halua tehdä tuota enää. Joten yritän pitää pelaamisen minimissä ja keskittyä sen sijaan taiteeseen.

Taiteen tekeminen ei kuitenkaan ole mikään maailman helpoin harrastus. Se on ensinnäkin aika yksinäistä. Puhumuttakaan nyt sitten omien taitojen parantamisen noidankehästä joka aika-ajoin aiheuttaa turhautumista ja itsensä epäilyä. Olen luonteeltani perfektionisti ja jopa jonkin verran neuroottinen joten epäonnistuminen tuntuu minusta todella pahalta. En osaa hyväksyä sitä osaksi prosessia. Tällaisina hetkinä tuppaan ottamaan etäisyyttä taide sivustoista ja piireistä ja yritän ikäänkuin piiloutua. Tämä hukkaa kallisarvoista aikaa.

Näistä asioista puhuminen auttaa. Minulla ei ole kuitenkaan kunnollista kanavaa tälle puhumiselle, koska lähipiirissäni ei ole ketään joka harrastaisi taidetta myös. Joten vaikka tämän blogin kirjoittaminen vie aikaa, niin samalla se auttaa minua pysymään kiinni taiteessa koska saan ajatella näitä asioita ja kirjoittaa niistä.

 Joten yritetäänpä tätä juttua vielä kerran :)

 Pelailen kyllä edelleen yksinpelejä ja saatan tehdä joitain peliarvosteluja siellä sun täällä. Paras ominaisuus tässä blogialustassa on se, että kuvien julkaiseminen on niin helppoa.

Tästä päästäänkin siihen, mitä on työn alla:

 

 Työstän edelleen servaali - kuvaani jossa on nyt vesivärikerrokset ja ensimmäiset värikynäkerrokset.

Valokuva, jossa on valmiina lyijykynäpiirros. Valmiina lisäämään vesivärikerrokset.

Vesivärikerrokset ja ensimmäiset värikynäkerrokset ovat valmiina. Nyt alan tuoda elementtejä yhteen ja tekemään yksityiskohtia. Servaali on vielä ilman kynäkerroksia. Tähän menee vielä hyvän aikaa.


 Aloitin myös värittämään DeviantArtista löytämääni viivapiirrosta jonka on alunperin tehnyt MelitaGermaine. Olen yrittänyt löytää mieluisinta työskentelytapaani jo kauan ja mitä enemmän väritän värityskirjoja, sitä enemmän alan rakastua niihin. Haluaisin kokeilla tehdä omaa taidettani tällä samalla tyylillä. Tussaamisen opettelu ei ole mitään nopeaa puuhaa, mutta se on yllättävän hauskaa. Löydettyäni tämän kyseisen viivapiirroksen, tulostin sen ja jäljensin sen Hahnemühle Nostalgie - paperille. Tämän jälkeen tussasin piirroksen käyttäen alkuperäistä piirrosta mallina. Jäljentämiseen ja tussaamiseen meni huikeat 4 tuntia! Mutta arvatkaapa mitä? Istuin paikoillani ja tein koko homman alusta loppuun! En ole aikoihin käyttänyt näin paljon aikaa taiteiluun kerralla. Olin todella ylpeä itsestäni. Ja minulla oli myös todella hauskaa!

Valmiiksi tussattu kuva. Tähän vaiheeseen meni huimat 4 tuntia. Toivottavasti aloittelijan tussaukseni tekee kunniaa alkuperäiselle työlle.

Pohjavärit ilman pumpulipuikko - pehmennystä.

Pohjavärit pumpulipuikko - pehmennyksen jälkeen. Aika iso ero, eikö totta?

Suurin osa elementeistä on nyt väritetty. Työstän vielä mekkoa ja seuraavaksi väritän jalat. Myös puunrunko ja taustan puut pitää vielä värittää jonka jälkeen hienosäädän värejä vielä ja pyrin tuomaan kokonaisuuden yhteen.

 Puut ja puunrunko ovat vielä värittämättä ja värejä pitää vielä hienosäätää siellä sun täällä ja yhtenäistää yleisvaikutelmaa hieman. Väritystyö on tehty kokonaan värikynillä.

 Kunhan saan nämä pari työtä valmiiksi, alan luultavasti tehdä pieniä mustetöitä korttipohjalle. Pääsiäinen ja muut tapahtumat alkavat lähestyä huimaa vauhtia eikä ole ollenkaan huono idea olla ajoissa asialla. Aion myös tehdä joitain tutkielmia sarjakuvista ja kuvituskuvista harjoitellakseni sarjakuva - piirtämistä ja tussausta. Löysin myös vanhan Cho'Gall - piirrokseni jonka hylkäsin joskus aikoinaan:

Hylkäsin tämän kaverin jo jokin aika sitten. Minulla oli lyijykynäpiirros jota lähdin muokkaamaan digitaalisesti. Ajattelin että tämä voisi olla hyvä tilaisuus harjoitella sarjakuvamaista tyyliä ja tussaamista, joten palaan tähän takaisin jossain vaiheessa. Minun täytyy vielä piirtää Horde - lippu valmiiksi ja ideoida simppeli tausta.

 Tällaista tällä kertaa :) Yritetäänpä nyt pitää pyörät pyörimässä!


sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Matkani tähän asti ja ajatuksia oppimisesta


Olen ollut jo pidemmän aikaa enemmän ja vähemmän turhautunut omaan etenemiseen taiteen saralla. Tai pikemminkin siihen, että tuntuu ettei tätä etenemistä ole ollut enää hetkeen. Olen hidastunut todella paljon enkä oikein tiedä mitä minun pitäisi tehdä. Päätinkin pysähtyä hetkeksi ja katsoa vähän matkaani taaksepäin:

Kun aloitin jälleen taiteen parissa vuoden 2012 lopulla, tuotokseni paranivat melko tasaiseen tahtiin ja erityisesti väritystekniikkani parani huimaa vauhtia. Opiskelin jatkuvasti. Tein tutkimusta eri työkaluista, jonka seurauksena opin termeistä kuten 'valonkesto' tai 'happovapaa' tai 'arkistointikelpoinen'. Perehdyin myös digitaaliseen taiteeseen ja ostin itselleni Wacom Bamboo - piirtopöydän.

Ihan alkuun tein enemmän digitaalista taidetta ja ajattelin että perinteinen taide olisi vain varalla niihin hetkiin kun kaipaan vaihtelua tai en voi olla koneella jostain syystä.

Tämä on ehkä yksi aikaisimmista töistäni. Joko vuoden 2012 lopulta tai sitten 2013 alusta. Halusin kovasti perehtyä digitaaliseen taiteeseen. En sen kummemmin tutkinut oikeita tekniikoita, rupesin vain piirtämään ja maalaamaan.

Väritin paljon myös vanhoja piirroksiani. Tämä alkuperäinen piirros on muistaakseni vuodelta 2007 tai sitten 2008 ja väritin sen muistaakseni vuoden 2013 alkupuolella.

Tässä kokeilin ohjelmaa nimeltä ArtRage. Halusin tavoiteilla hieman maalausmaisempaa vaikutelmaa. Silmäni alkoivat kuitenkin pikkuhiljaa oirehtia digitaalisesta taiteesta ja sain migreenikohtauksia.


Digitaalinen taide ei ehkä tuonut minulle sellaista iloa ja riemua kuin olisin toivonut. Rupesin myös oirehtimaan näytön valosta ja silmäni kipeytyivät ja sain migreenikohtauksia. Myös ranteeni kipeytyi helposti sillä piirtopöydän kynä on aika paksu ja ranteen liikkeet ovat vähän erilaiset kuin paperille piirrettäessä.

Kaipasin paperille piirtämistä ja muistin yhtäkkiä ne ajat kun ensimmäisen kerran löysin DeviantArt - sivuston ja ihastelin Goldenwolfin vesiväri + värikynätaidetta. Muistaakseni ihan ensi alkuun käytin joitain Derwentin tuotteita kuten InkTense. Aloin kuitenkin nopeasti turhautua niihin. Kun sitten lopulta sain rakkaat Polychromosini, maailma tuntui avautuvan. 120 - sävyn Faber Castell Polychromos - värikynäsetti on kulkenut kanssani siitä päivästä asti kun tilasin ne: 17.1.2013.

Tämä on ensimmäisiä perinteisiä töitäni värikynillä. Piirtojälki on ontuvaa ja väritystekniikkakin melko alkeellista. Käytin myös tussattuja ääriviivoja.

Tässä on kiva idea, mutta on selvää ettei minulla ollut vielä hajuakaan asettelun säännöistä. Hitunen perspektiiviä tästä löytyy ja puiden juuret ovat ihan OK.

Tämä oli muistaakseni aika nopea, hetken mielijohteesta tehty juttu. Revontulia en osaa vieläkään tehdä paljon tätä paremmin :D

Tämä oli muistaakseni Mass Effect - pelin inspiroima kuva. En piirrä ihmisiä oikeastaan ollenkaan joten tein olioversion Asari - rodusta.

Kuva, jonka piirsin Taika - lehden piirustuskilpailuun. Olin niin pettynyt kun en edes sijoittunut. Nyt kun katson tätä kuvaa niin vaikka itse piirros on suurinpiirtein OK niin väritystekniikka on todella hakusessa. Taustassa näkyy paljon rumia kynänjälkiä.

Tämän työn kanssa aloin jo käyttää hieman vesivärejä. Tussatut ääriviivat kulkivat yhä mukana. Sen verran muistan tästä työstä, että tein valtavasti tutkimusta tähän. Tämä on WoW - hahmoni keksimässäni varustemuunnoksessa. En edes muista montako kuvakaappausta otin tätä kuvaa varten.

Vaikka pidinkin värikynillä tekemisestä aivan hirveästi, tajusin kuitenkin pian miten aikaavieviä ne olivat. Aloinkin tehdä tutkimusta siitä, miten prosessia voisi nopeuttaa ja päädyin lopulta joko vesivärikyniin taikka sitten varsinaisiin vesiväreihin. Kokeilin ensin vesivärejä, sillä vesivärikynät tuntuivat liian kalliilta. Tein paljon erilaisia joulukortteja

Tässä oli mielestäni hyvä idea, mutta suttuinen väritys pilaa loppuvaikutelman. Erityisesti tausta voisi olla miljoona kertaa parempi.

Tähän olen edelleen tyytyväinen. Tosin minulla ei ollut hajuakaan miten siilien kasvot olisi tullut tehdä. Näyttäisi vähän siltä, että joku on piirtänyt Hopeanuoli - koiria kersana :D

Tässä oli myös hyvä idea, mutta en ehkä oikein osannut piirtää taustaa niin kuin olin sen omassa päässäni nähnyt.

Turhauduin hyvin äkkiä vesiväreihin ja ajattelin 'etten vain osaa'. Jälkeenpäin olen tajunnut että käyttämäni paperi ei vain ollut väritystyyliini sopivaa, mutta tuolloin en sitä vielä tiennyt joten päädyin ostamaan vesivärikyniä ja ajattelin että ne jotenkin aukaisisivat aivan uuden ulottuvuuden.

Kortti, jonka tein äidille kun hän valmistui laitoshuoltajan koulusta. Tähän käytin pääasiassa vesivärikyniä. Taustan tekeminen oli vaikeaa, sillä pigmentti ei käyttäytynytkään ihan niin kuin olisin toivonut.

Tässä myös yksi vesivärikynäkokeilu. Tässä näkyy taas hyvin miten paljon hankaluuksia minulla oli isompien alueiden kanssa.
Tein paljon erilaisia kortteja vesivärikynillä ja tavallisilla värikynillä. Tussattuja ääriviivoja käytin edelleen.

Aloin hyvin äkkiä turhautua vesivärikynien tiettyyn rajallisuuteen. Ne toimivat todella hyvin pienempien alueiden kanssa, mutta isompien alueiden kanssa ne eivät toimineet yhtään niin kuin olisin toivonut. Turhautuneena ajattelin, josko digitaalisuudesta löytyisi jonkinlainen ratkaisu. Aloin tehdä kokeiluja, jossa tein lyijykynätyön ja väritin sen sitten digitaalisesti.

Tein tätä todella kauan. Käytin mallina löytämääni valokuvaa. Näin jälkeenpäin ajatellen, tämä ei ole ihan OK sillä valokuvan käyttämiseen tulisi aina olla alkuperäisen valokuvaajan lupa! Älkää tehkö näin!

Hauska, pieni kettuhahmo jonka suunnittelin veljenpoikaani ajatellen.

Asetelmatutkielma. Lopputulos tässä on todella upea, mutta lätkiessäni digitaalisia värejä piirroksen päälle minusta tuntui kun en itse edes tekisi tätä työtä.

Silmä- ja migreeniongelmat tulivat kuitenkin aika äkkiä vastaan tämänkin tekniikan kanssa. Jatkuva turhautuminen eri välineiden kanssa alkoi tosissaan haitata työskentelyäni. Seuraavan vuoden pompinkin aika rajusti eri tekniikoiden välillä.

Halusin kokeilla vielä vesiväreillä ja vaikka olen tähän työhön tosi tyytyväinen, turhauduin aivan valtavasti siihen miten vaikeaa vesiväriä oli hallita. Sittemmin olen tajunnut että paperi ei vain ollut minulle sopivaa. Aloin myös turhautua tapaani piirtää ääriviivoja. Tässä vaiheessa olin myös ideoinut uuden allekirjoitukseni. Halusin jotain hauskaa ja ainutlaatuista, joka ei kuitenkaan häiritse itse teosta. Joten MM 'kissakoukerot' syntyivät.


Päätin ottaa muutaman askeleen taaksepäin ja tein jonkin aikaa pelkkiä värikynätöitä. Tässä kokeilin vähän realismia. Käytin myös ensimmäisen kerran tekniikkaa jossa rapsutan veitsellä värikynäpigmenttiä paperille ja sitten sekoitan sen paperiin pumpulipuikolla. Aloin myös tehdä töitä ilman tussattuja ääriviivoja.

Tämä on yksi suosikkitöistäni vielä tänäkin päivänä. Vaikka tämä ei ehkä mikään tekniikan ihme olekaan, tykkään todella paljon tunnelmasta.

Tein pienen sarjan tilaustöitä. Tein työt teemoilla kevät, kesä, syksy ja talvi. Tilhikuva kuuluu itseasiassa tähän sarjaan ja edustaa talvea. Tein sen kuitenkin vuoden 2014 puolella.
Tässä minulla oli hyvä idea, mutta toteutus hieman ontui.

Tässä kokeilin ensimmäistä kertaa Hahnemühlen bambupaperia. Kokemus oli outo, mutta aloin kuitenkin kiinostua hieman erilaisesta paperista. Tähän asti olin pakkomielteen lailla pitäytynyt sileissä papereissa.

Tussattujen ääriviivojen hylkääminen tuntui työntävän töitäni oikeaan suuntaan. Aloin värittää pehmeämmin ja huolellisemmin. Koska en enää vain värittänyt 'viivojen sisällä', aloin kiinnittää enemmän huomiota varjostamiseen sekä itse värioppiin.

Tässä kokeilin jälleen vesivärikyniä. Paperina käytin bambupaperia. Tämä oli kilpailutyöni DeviantArtin Ori and the Blind Forest - ryhmän kilpailuun. Tulin toiseksi :)

Lisää kokeilua vesivärikynillä. Aloin myös kiinnittää enemmän huomiota taustoihin.

Aloin myös kokeilla erilaisia korttipohjia ja papereita. Tässä kokeilin pitkästä aikaa tussattuja ääriviivoja, joka teki minut entistä varmemmaksi siitä etten halua niitä enää käyttää.

Lisää Ori and The Blind Forest - fanitaidetta. Tässä kokeilin hieman hehkuefektien tekemistä.

Jälleen yksi korttipohjakokeilu. Tähän en ole yhtään tyytyväinen :/

Tässä kokeilin jotain ihan uutta ja tein värikynätyön karkealle paperille. Tykkäsin lopputuloseksta todella paljon. Paperin tekstuurin vuoksi jouduin harjoittelemaan kiillotustekniikkaa.

Väritystekniikkani alkoi parantua huimasti ja aloin siirtyä pois liian sileistä papereista. Aiemmin minulla oli ollut suorastaan pakkomielle sileistä papereista, mutta kun kokeilin erilaisia korttipohjia, aloin ymmärtämään miten tärkeää kerrostaminen on. Aloin kaivata hieman pehmeämpiä papereita ja myös vesivärimaalaminen alkoi taas kiinostaa.

Tähänkin vuoteen mahtui se pakollinen digikokeilu. Tähän teokseen olen kuitenkin todella tyytyväinen. Tässä todella näkyy se miten paljon enemmän huomiota aloin kiinnittää väreihin ja varjostukseen.

Tein jälleen sarjan joulukortteja. Tällä kertaa pääsin kokeilemaan uusinta paperiani: Hahnemühle Anniversaryä. Ja olin myyty. Vesivärityöskentelyni heräsi eloon aivan uudella tavalla. Yhtäkkiä sainkin kontrolloitua veden määrää aivan uudella tavalla ja minulle jäi myös paljon enemmän aikaa liikutella pigmenttiä paperilla. Rumia rosoreunoja ei enää syntynyt joka paikkaan ja mikä parasta: Pystyin jopa nostamaan pigmenttiä pois paperista! Kun sitten aloin tehdä yksityiskohtia värikynillä, pigmentti liukui paperin pinnalla kauniisti ja pystyin lisäämään kerroksen kerrokselta. Siis voiko tämä olla totta? Kyllä se voi :)

Toinen korttikokeilu Anniversarylle. Vaikka en enää tussattuja ääriviivoja käyttänytkään, aloin kuitenkin kaivata jonkinlaista tarkennuskeinoa. Toimisikohan lyijytäytekynä? Ja kyllähän se toimi :)

Tämän kortin tein Rangerin vesivärikorttipohjalle.Pelkäsin hieman lopputulosta, mutta kiitos Anniversary - paperin, olin kuitenkin oppinut uusia vesiväritekniikoita sen verran että taito pysyi hyppysissä tämänkin paperin kanssa.


 Vuoteen 2016 lähdinkin iloisin mielin. Tuntui että olin löytänyt sen oman jutun ja tyylin.

Vaikka olinkin löytänyt itselleni sopivan paperin, halusin kuitenkin vielä testata myös muita papereita. Tässä idea oli hyvä, mutta toteutus ontuu pahasti. Paperi myös skannautui todella rumasti.

Alkuvuosi meni vähän haparoidessa, joten halusin tehdä jotain kivaa ja simppeliä. Näin syntyi pikku Bulbasaur.

Halusin kokeilla uusia vesiväritaitojani myös bambupaperiin. Kamppailin tämän teoksen kanssa jonkin verran ja jouduin aloittamaan sen alusta pariin otteeseen. Lopulta sain kuitenkin teoksen valmiiksi.

Tässä Beholder - teokseni jonka tein Anniversary - paperille. Tästä tein myös perusteellisen tutoriaalin DeviantArtiini. Tämä oli todella hauska tehdä ja tein tätä kuvaa varten paljon tutkimustyötä.

Äitini halusi keittiöönsä pienen sarjan tauluja, jossa olisi aiheena ruoka. Päädyin suunnittelemaan kolmen, pienen taulun sarjan, jossa pyrin piirtämään tietyn teeman, mutta samalla halusin itse asetelman pysyvän melko yksinkertaisena. Tässä teemana 'Tehdään hilloa'. Tässä vaiheessa olin myös korvannut vanhat VanGogh - vesivärini taiteilijalaatuisilla Rembrandt - vesiväreillä. Taustaan halusin kokeilla rakeista sinistä väriä ja mielestäni se näytti aivan upealta.

Toinen taulu samasta sarjasta. Tässä teemana 'Tehdään keittoa'.

Sarjan kolmas taulu, 'Tehdään salaattia'. Kaikki kolme taulua saivat kauniit, paksut mustat kehykset.

Taulusarjan jälkeen halusin palata takaisin vähän sarjakuvamaisempaan tyyliin. Sarjakuvataitelija nimeltä Arven92 DeviantArtissa piti pienen kilpailun, jossa osanottajien tuli piirtää hahmoja hänen sarjakuvistaan. Jokainen sai piirtää yhden työn yhtä sarjakuvaa kohden. Päätin ottaa osaa kilpailuun, mutta tämä kyseinen teos ei ehtinyt ajoissa. Kokeilin yhä uusia papereita, sillä halusin kokeilla maskinesteen käyttöä.

Tämä on toinen kilpailutyöni Arvenin kisaan. Tämän tein kokonaan värikynillä sillä Arven tekee sarjakuvansa värikynillä ja halusin tämän teoksen olevan uskollinen hänen tekniikalleen. Valitettavasti en sijoittunut kisassa.

Maskinestekokeiluista innostuneena päätin kokeilla paperia nimeltä Saunders Waterford. Vaikka tämä paperi ei ollut ihan niin uskomatonta kuin rakastettu Hahnemühle Anniversaryni, se teki minuun kuitenkin vaikutuksen ja maskineste antoi minulle tiettyjä vapauksia. Näihin samoihin aikoihin aloin kuitenkin kiinostua vegaanisista taidetarvikkeista ja sain selville, että Saunders Waterford on pinnoitettu gelatiinilla eli eläinliimalla. Harmi.
Toinen työ, jossa käytin Saunders Waterford paperia sekä maskinestettä. Tämän työn jouduin aloittamaan alusta pariinkin kertaan sillä en ensin tahtonut saada sateista värimaailmaa onnistumaan. Lopulta sain kuitenkin ajatuksesta kiinni ja sain värit kohdilleen.

Halloweenin aikoihin päätin osallistua jälleen yhteen kilpailuun. Tällä kertaa kyseessä oli erään DeviantArtin vesiväriryhmän kilpailu. Koska kyseessä oli vesiväriryhmä, työ tuli olla tottakai vähintään 90% vesiväreillä tehty. Tässä oli haastetta kerrakseen. Olen todella ylpeä itsestäni että sain työn tehtyä. Valitettavasti en kuitenkaan sijoittunut kilpailussa.

Osallistuin myös taas Taika - lehden kilpailuun, jossa oli aiheena 'Haave'. Lienee turhaa kertoa etten sijoittunut. Ajatukseni oli ehkä ihan hyvä, mutta kuten kuvasta näkyy, toteutus jäi ontumaan pahasti. Muutenkin tällaiset kilpailut tuntuvat suosivan enemmän abstraktia tai sitten realistista taidetta. Se tuntuu todella turhauttavalta. Bongasin Facebookista, että kisa on taas tänä vuonna, mutta en aio osallistua. En vain jaksa enää.
Tässä talvinen peltomaisema. Tähän kuvaan käytin paljon mallikuvia. Halusin myös käyttää pehmeitä ja herkkiä värejä luodakseni vaikutelman talviaamusta.
Halusin kokeilla miten hyvin pystyisin värittämään vesiväreillä sileälle paperille nyt kun olen siinä jo paljon parempi. Halusin myös kokeilla suolatekniikkaa. Olen lopputulokseen aika tyytyväinen. Suolatekniikka onnistui taustassa todella hyvin.

Sitten siirrytäänkin jo tämän vuoden puolelle. Olen alkanut olla enemmän ja enemmän tietoinen siitä että vaikka väritystaitoni ovat parantuneet huimasti, niin piirustustaitoni laahaavat pahasti jälissä. Eniten ahdistusta on aiheuttanut tyyli. Kun yritän etsiä erilaisia keinoja parantaa taitojani, kuulen jatkuvasti paukutusta realismista ja siitä, että pitäisi piirtää elävästä mallista. Tätä olenkin kokeillut aika-ajoin. Olen muutenkin alkanut käyttämään enemmän mallikuvia ja kiinnitän paljon enemmän huomiota anatomiaan.

Keväällä aloin käymään läpi Aaron Blaisen hahmonsuunnittelukurssia. Tein tämän piirroksen katsottuani muutaman videon. Ajatuksena oli käyttää perusmuotoja ja se, että idea pysyy selkeänä. Omasta mielestäni onnistuin todella hyvin.

Samaa teemaa mielessä pitäen tein anopilleni tämän taulun ystävänpäivälahjaksi.

Päätin jossain vaiheessa palata jonkilaiseen 'opiskelumoodiin' ja päädyin tekemään realistisia asetelmia. Tämä onnistui yli odotusten, mutta pienestä koostaan huolimatta tähän työhön meni ikuisuus.

Päätinkin sitten vähän nopeuttaa opiskelua ja otin värit pois sotkemasta ja vaihdoin tavallisiin lyijykyniin ja grafiittiin. Piirsin mustavalkoisista valokuvista ja yritin keskittyä kontrastin luomiseen.

Päätin myös kokeilla eläinten piirtämistä. Tämän teoksen mallikuva oli hieman hankala kontrastin suhteen, sillä siinä ei ollut hirveästi vahvoja varjoja.

Olin itse tyytyväinen näihin tutkielmiin, mutta saamani palaute horjutti itsevarmuuttani sangen rankasti. 'Tummat alueet eivät ole tarpeeksi tummia', 'piirtämäsi tekstuuri ei ole 100% realistista', 'lisko on muuten hyvä mutta se ei näytä täysin samalta kuin kuvassa', 'oikeassa elämässä ei näy viivoja, käytät yhä liikaa ääriviivoja', 'sinun pitäisi kiinnittää vieläkin enemmän huomiota mallikuvaan'.

Ymmärsin kyllä kommentien pointin, mutta ne suututtivat minua silti. En minä halua kopioida mitään! Haluan piirtää! Katselen usein Instagramissa realistisia eläinmuotokuvia ja ovathan ne hienoja, mutta en tiedä haluaisinko itse piirtää sillä tavalla. Olisihan se hienoa tehdä sellainen muotokuva omista edesmenneistä lemmikeistä, mutta pystyisinkö valokuvasta kopioimalla vangitsemaan lemmikin persoonan ja sielun?

Haluaisin kertoa tarinoita. Haluaisin tehdä teoksia, joissa tapahtuu jotain. Kun katson vanhoja töitäni, rakastan eniten juuri kuvituksellisia töitäni. Vihasin 'lapsellista' tyyliäni todella kauan ja olen ehkä vielä tänäkin päivänä yrittänyt päästä irti siitä. Kuitenkin joka kerta kun alan kehittää realistisempaa tyyliä, tunnen itseni eksyneeksi ja etten osaa mitään.

Eikö kuitenkin taiteen pointtina ole, että nautit itse matkasta? Paukutan tätä aina läpi kun neuvon jotain muuta, aloittelevaa taiteilijaa, mutta seuraanko koskaan omaa neuvoani?


Tämän kortin tein pääsiäiseksi. Käytin mallina omia valokuviani. Aina kun teen kortteja, haluan että ne saavat ihmiset hymyilemään. Joten päädyn aina kuvitukselliseen tyyliin.

Tämä oli iso tilaustyö. Kokoa sillä on 30x40cm. Kun aloin tekemään tätä työtä, ajattelin että olin purrut ihan liian ison palan. Tutkin kuitenkin paljon erilaista lähdemateriaalia ja sain kun sainkin lopulta jotain aikaiseksi. Kävi kuitenkin selväksi, että tarvin paljon harjoitusta taustojen suhteen.
Tämä synttärikortti on samalla muistokuva pienen pienestä siilestä, joka tuupertui nurmikollemme toukokuussa. Valitettavasti karu toukokuu oli liian kova pala tälle pienelle otukselle ja parin viikon jälkeen se kuoli rakentamaani talvipesään. Halusin piirtää siilen hymyilevänä ja iloisena, sillä halusin ajatella että sillä olisi nyt hyvä olla.

Tein tämän synttärikortin samalla tyylillä kuin siilenkin. Halusin pitää suunnitelman simppelinä, mutta sisällyttää siihen silti muutaman yksityiskohdan. Sieniä kasvava kanto löytyikin omista valokuvistani.
Tämän kuvan tein vajaa kuukausi sitten. Halusin jälleen kokeilla realismia ja piirsin tämän omasta valokuvastani. Yritin parhaani mukaan tehdä siitä valokuvan näköisen, mutta kuvitustyylini paistaa silti läpi. Koska olen yrittänyt seurata piirtäessäni tiettyä mallia, karhun kasvojen mittasuhteet ovat hieman vinoutuneet. Yritin myös tehdä karhulle realistisemman turkin, mutta itse en tykkää yhtään lopputuloksesta.

Oppimiseni on tähän mennessä ollut paljon kokeilua ja erehdystä. Aina, kun minulle on tullut tunne, että 'nyt pitää harjoitella' olen lukenut netistä ja kirjoista ohjeita 'oikeaoppiseen' harjoitteluun. Täten olenkin aina päätynyt tekemään realismia. Mutta onko se oikeasti opettanut minulle mitään? Minulla on usein tunne siitä, että otan yhden askeleen eteenpäin ja kaksi taaksepäin. Yritän niin kovasti selvittää, mikä on se 'oikea' tapa oppia ja tehdä taidetta. Mutta onko sitä?

Ehkä suurin haasteeni tällä hetkellä on miettiä sitä, mitä minä oikeasti haluan tehdä. Sarjakuvan tekijä minä en ole, mutta olenko kuvittaja vai haluanko tehdä realistista taidetta? Jos mietin sitä, mikä minua oikeasti koskettaa, niin animaatioelokuvat ja tietokonepelit tulevat ensimmäisinä mieleen.

Lapsuudesta muistuvat erityisen rakkaina mieleen Tao Tao, Peukaloisen Retket, Kaukametsän Pakolaiset, Hopeanuoli ja Thowra Hopeaharja. Toki myös elokuvat kuten Leijonakuningas, Balto, Vuk ja monet muut. Vaikka animen suurkuluttaja en ole koskaan ollutkaan niin Hopeanuoli teki aikoinaan todella suuren vaikutuksen ja aikuisiällä on tullut katsottua Weediä, Wolf's Rainia sekä Studio Ghiblin elokuvia. Muutenkin katson animaatioelokuvia vielä tänäkin päivänä. Hiljattain tuli katsottua Karhuveljeni Koda 1 ja 2 sekä Zootopia.

Toki animaatioelokuvien fanittaminen tässä iässä tuntuu vähän hölmöltä, mutta aikuisten tekemiä ne ovat muutenkin. Ja kun alkaa vähän ottamaan selvää siitä ammattitaidon ja työn määrästä jota niiden tekeminen vaatii, on vaikea olla kunnioittamatta niiden tekijöitä. Myös musiikilla on minuun todella vahva vaikutus ja nykyään en juuri muuta kuuntelekaan kuin soundtrack - musiikkia.

Tietokonepelien puolella olen aina pitänyt etenkin World of Warcraftin ja muutenkin Blizzardin tyylistä. Myös jumalaisen kaunis Ori and the Blind Forest teki minuun todella suuren vaikutuksen. Puhumattakaan japanilaistyylisestä Okami HD:stä. Pelit eivät ole minulle enää pelkkiä pelejä vaan tietyllä tavalla taideteoksia. Kiinnitän paljon huomiota niiden tarinaan sekä graafiseen ulkonäköön. Realistisen näköiset pelit eivät yksinkertaisesti enää kiinosta.

Aloin katsoa entisen Disney taitelijan Aaron Blaisen 'isot kissat' - videosarjaa ja piirsin tämän leijonan mallikuvasta. En yrittänyt päätyä realistiseen lopputulokseen vaan yritin parhaani mukaan vangita eläimen perusmuodot ja asennon.

Jatkoin tämän pupun kanssa vähän samoilla linjoilla, tosin tässä en ehkä kiinnittänyt tarpeeksi huomiota perusmuotoihin vaan yritin hieman liikaa kopioida itse valokuvaa.

Jatkossa aionkin keskittyä enemmän siihen mistä minä itse pidän, sen sijaan että tekisin niin kuin mitä muut sanovat. Saattaa tuntua oudolta miettiä tällaisia asioita kun kyse on vain harrastuksesta, mutta luovuuteen liittyvissä harrastuksissa intohimo siihen omaan tekemiseen on niin kovin tärkeää. Tuo intohimo kuolee hyvin äkkiä jos ihmisten antama palaute on tyyliin 'miksi sä teet tota, mikset sä tee tätä?'. Niinpä niin, miksi emme kaikki piirrä realistisia muotokuvia ihmisistä ja eläimistä? Siksi, koska jos me kaikki tekisimme niin, satukirjoja ja animaatioelokuvia ei olisi olemassa.

Olen kauan aikaa halunnut parantaa omaa piirrosjälkeäni, mutta olen ajattelut asiaa mahdottomina kokonaisuuksina kuten 'haluan oppia piirtämään eläimiä paremmin' tai 'haluan oppia piirtämään parempia taustoja'. Nämä ajatukset lähtevät helposti sivuraiteille. Nyt aionkin kokeilla hieman helpompaa lähestymistapaa ja yritän rikkoa piirtämistäni pienempiin kokonaisuuksiin. 'Piirrä 20 ilveksen päätä', 'Piirrä 10 elepiirrosta ilveksistä', 'Piirrä 20 puuta' jne. Katsotaan, onnistuuko tämä keino yhtään paremmin :)

Aion jatkossa keskittyä kuvittamistyyliin ja pysyttäytyä tietyssä väritystekniikassa. Vesivärikynät ovat palanneet arsenaalini takaisin ja sen sijaan, että noudattaisin joko-tai tyyppistä ajattelua niiden ja oikeiden vesivärien välillä, aion käyttää niitä toistensa täydentäjinä. Vesivärikyniä on myös paljon nopeampi ja helpompi käyttää erilaisiin, pieniin tutkielmiin. Toivottavasti nämä asiat mielessä pitäen pääsen taas paremmin kiinni taiteen tekemiseen ja löydän sen saman ilon luomiseen, joka minulla oli vielä vuosi sitten.

Lopuksi muutama video minua inspiroivista asioista. Toivottavasti ne inspiroivat teitäkin.