Saikuttelua...

Päätin sitten polttaa käteni töissä oikein kunnolla, joten piirtäminen on nyt muutaman päivän ajan jäissä. Käsi on ihan toimintakykyinen, mutta sen verran arka, etten halua rasittaa sitä kynänliikkeellä enkä paperia vasten hinkkaamisella.

Tässä pieni katsaus siihen mitä minulla oli tekeillä ennenkuin käsi meni. Olen kamppaillut oman piirustustyylini kanssa ikuisuuden enkä oikein tiedä mihin suuntaan lähtisin. Kuvittaminen kiinostaa minua ajatuksena todella paljon, mutta tyylitelty piirtäminen on paljon vaikeampaa kuin uskoisi. Ensinnäkin se vaatii mielikuvitusta, jota minulta nykyään puuttuu jonkin verran. Olen myös ajattelukyvyiltäni ehkä hieman tieteellinen tyyppi siinä mielessä, että ajattelen aina kaiken olevan voitettavissa, kunhan tekee tarpeeksi tutkimusta. Piirtäminen ei valitettavasti toimi ihan näin. Ainakaan kuvitus.

Olenkin monesti miettinyt valokuvaamisen ja piirtämisen yhdistämistä. Myös otus-suunnittelu kiinostaa ja olen todella suuri Terryl Whitlatch - fani. Tällä hetkellä omistan 4 Whitlatchin kirjaa.

Päätin siis kokeilla valokuvista piirtämistä pitkästä aikaa. En ole varsinaisesti piirtänyt moneen viikkoon, sillä aika on mennyt maalaamisen ja värittämisen parissa.

Etsin sattumanvaraisesti kuvia Googlella ja aloin piirtämään. Ensin homma ei oikein meinannut luistaa. Olin yksinkertaisesti niin ruosteessa.

Tämä onnistui jo huomattavasti paremmin. Tähän meni lähes pari tuntia aikaakin mutta se opetti minulle paljon.

Tällaista tällä kertaa :) Realismi osaa olla todella turhauttava taiteenlaji, mutta samalla se opettaa todella paljon. Olen erityisesti miettinyt ääriviivojen käyttöä töissäni ja harkitsin jopa tussaamista, mutta tykkään ehkä kuitenkin hieman pehmeämmästä tyylistä. Minulta puuttuu täysin ns. tussaajan vakaa käsi jolla tehdään vaihtelevia, itsevarmoja pitkiä viivoja. Sen sijaan olen aina hieman "nysvännyt" viivojeni kanssa.  Uskon että piirustustyylini sopisi paremmin realistisempaan lähestymistapaan.

Maaliskuun ahkera alku

Tässä vähän päivitystä siihen mitä on saatu valmiiksi ja mitä on tekeillä :)

Ystävänpäiväksi tarkoitettu iloinen papukaijani ei "ihan" ehtinyt deadlineensä, mutta valmis taulu muuntautui kivasti anopin synttärilahjaksi.

Taustan ja ensimmäiset kerrokset tein Rembrandt vesiväreillä. Taustan siniseksi väriksi valitsin kauniin rakeisen sävyn. Ensimmäisten vesivärikerrosten jälkeen aloin työstää papukaijaa ja 'oksaa' Polychromos sekä Luminance värikynillä. Lopuksi piirsin ääriviivat ja yksityiskohdat uusiksi lyijytäytekynällä.

Myös värityskirjan parissa olen taas pakertanut. Homma lähti ehkä hiukan käsistä, sillä en edes tiedä montako tuntia väänsin tätä kyseistä kuvaa. Kauan. Halusin tehdä kuvaan kesähämärän tyyppisen valaistuksen, mutta koska kyseessä on paperi joka ei kestä yhtään vesiväriä, jouduin tekemään koko homman värikynillä ja kiillottamalla. Kiillottaminen tahtoo ottaa aika ikävästi ranteeseen ja niska/hartiaseutuun, joten lopputuloksesta ei ehkä tullut ihan niin sliipattu kuin olisin halunnut. En halua kuitenkaan rikkoa kroppaani.

Jälleen yksi kuva Lena Furbergin Måla Hästar - kirjasta. Sininen tausta ehkä vähän epäonnistui. Työstin sitä niin kauan etten lopulta enää oikein edes tiennyt mitä sen kanssa tekisi. Käytin Polychromos ja Luminance värikyniä kuten tavallista.

Yleensä kun saan jonkin teoksen valmiiksi, minulle tulee jotenkin oudon tyhjä tunne. Pää on tyhjä ideoista enkä oikein tiedä mitä tekisin. Olen yrittänyt pitää tätä tunnetta loitolla piirtämällä mahdollisimman usein, mutta tapa tuppaa unohtumaan joka ikinen kerta. Niin se on unohtunut nytkin, mutta onneksi minulla on vielä "kissa ja punatulkku" - piirros tallella. Sen tekeminen jäi ikävästi kesken jokin aika sitten, mutta tänään palasin siihen ja tein vesivärivaiheen valmiiksi.

Teokseni ovat aika karua katseltavaa aina tässä vaiheessa. Tarkoituksena on kuitenkin vain maalata ikäänkuin pohja värikynille. Tämä nopeuttaa työskentelyä tarjoamalla värikynille sen muutaman ensimmäisen kerroksen johon menee aina eniten aikaa. Samalla luon myös idean värimaailmasta.

Ja tottakai myös värityskirjaa tulee väriteltyä aina silloin kun tuntuu ettei jaksa keskittyä tarpeeksi omiin töihin. Olen kyllä ajatellut kokeilla tussaamista taas kerran uudelleen. Pidän sarjakuvamaisesta tyylistä, jossa käytetään vahvoja ääriviivoja. Omissa töissäni käytän yleensä lyijytäytekynää lopuksi, mutta joskus minusta tuntuu kuin siitä jäisi uupumaan jotain. Kevyet lyijykynäviivat tuppaavat myös hieman katoamaan värittelyn aikana, joten välillä minusta tuntuu hieman sokealta. Muistan kyllä aika hyvin oman piirustukseni, mutta olisi silti mukavempaa, jos viivat eivät katoaisi ihan täysin. Kun kerta tykkään väritellä värityskirjoja niin miksenpä opettelisi itsekin tussaamaan omia piirustuksiani.

Tällä kertaa lähdin liikkeelle pienistä yksityiskohdista. Tuntuu kuin osa työstä olisi jo tehty.

 Että tällaista näin maaliskuun alkuun :) Kun "kissa ja punatulkku" on saatu valmiiksi niin on aika suunnata kohti uusia ideoita. Taidan kuitenkin alkaa ideoida jo nyt, etten putoa siihen hirveään tyhjyyden kuoppaan, joka yleensä kasvaa taidetukokseksi asti.

Planet Earth II

Olen ollut lapsesta asti erittäin luonto- ja eläinrakas. Avara Luonto oli jokaisen lauantai-illan kohokohta. Jossain aikuistumisen tiimellyksessä luontodokumenttien katselu jäi vähän vähemmälle, mutta nyt kiitos Netflixin, tarjolla on upeita dokumentteja. Ehkä eniten minua ovat säväyttäneet Planet Earth sekä Life - sarjat. Kun sitten sain selville, että Planet Earth on saamassa jatkoa ja mukana on huippusäveltäjä Hans Zimmer, tiesin että minun on PAKKO saada tämä dokumentti.

Enkä ole katunut ostosta päivääkään. Ostin CDON:ilta import perusversion. Mietin kyllä Blu Ray:tä, mutta ajattelin sitten, että jos Avara Luonto - dokumenttien laatu riittää minulle, niin sitten riittää tuo tavallinen Planet Earth II versiokin. Materiaali on joka tapauksessa kuvattu HD - tekniikalla ja HD - televisiosta katsottuna en ainakaan löydä mitään moittimisen aihetta.

Oma versioni oli siis import. En ensin tajunnut sitä, mutta tämä tarkoitti suomenkielisen tekstityksen puuttumista. Mutta eipä tuo itseäni haittaa sillä David Attenboroughn selostus on todella mukavaa ja selkeää kuunneltavaa. Nyttemmin CDON:illa on myynnissä pohjoismainen julkaisu, joka sisältää suomenkielisen tekstityksen.

Dokumentti on jaettu osioihin: Saaret, vuoret, viidakot, aavikot, ruohotasangot sekä kaupungit. Jokainen osio kestää noin tunnin joten tässä riittää katseltavaa. Luontodokumenteissa on usein se ongelma, että ne ovat aivan järjettömän surullisia. Tässä dokumenttisarjassa ei kuitenkaan ole kuin ehkä kaksi kohtaa, jotka jäivät mieltä vaivaamaan. Tosin toinen näistä kohdista teki sen verran kovan vaikutuksen, että päätin muuttaa ruokavalioni ympäristöystävällisemmäksi ja uusin myös WWF kummiuteni.

Mitään järkyttäviä kitukuolemia tässä dokumentissa ei kuitenkaan näytetä. En ehkä silti näyttäisi tätä dokumenttia perheen pienimmille sillä esimerkiksi komodonvaraanit sekä iguanavauvoja jahtaavat käärmeet ovat todella pelottavia. Myös kirahvia saalistava leijonalauma on aika hurja näky. Dokumentissa on kuitenkin paljon myös hauskoja kohtauksia.

Dokumenttia on kritisoitu siitä, että se ei korosta ihmisen negatiivista vaikutusta tarpeeksi, mutta itse en huomannut tällaista puutetta. Ja eiköhän tämä negatiivinen vaikutus nyt ole kuitenkin harvinaisen itsestään selvä asia. Jos ihmistä joutuu pitelemään kädestä tässä asiassa, niin silloin kyseinen ihminen ei joko välitä tai sitten hän elää pää täysin hiekassa.

Hiekasta puheen ollen...

Musiikki tekee tästä kokemuksesta entistä upeamman. Suosittelisin kuitenkin katsomaan tämän dokumentin kunnon äänilaitteiden kera. Perus televisiotoistolla katsottuna musiikki katoilee välillä oudosti ja kuulosta kuin se tulisi jotenkin tylsistettynä. Toki musiikkia vaimennetaan aina äänien ja juonnon kohdalla, mutta joissain kohtaa se käyttäytyy muutenkin oudosti. Itse katsoin dokumentin pelikuulokkeiden kanssa. Tämä oli aivan mahtava kokemus. Äänen toisto oli paitsi huippuluokkaa, myös ulkopuoliset äänet suodattuivat pois.

Tämä oli kaikenkaikkiaan aivan mahtava ostos. Suosittelen lämpimästi jokaiselle luonnonystävälle.

CDON:in myyntilinkit:
Normaaliversio: http://cdon.fi/elokuvat/planet_earth_2-39715318
Blu Ray: http://cdon.fi/elokuvat/planet_earth_2_(blu-ray)-39715339
4K Ultra HD + Blu Ray: http://cdon.fi/elokuvat/planet_earth_2_(4k_ultra_hd_%2b_blu-ray)_(4_disc)-39753697

Lena Furberg - Måla Hästar

Oman piirtämisen ja taiteilun ohella värittelen myös aika-ajoin aikuisten värityskirjoja. Tai noh, usein kyllä lasten värityskirjat kiinostavat enemmän, sillä en oikein ymmärrä tuota zentangle - villitystä. Värityskirjoja värittelen lähinnä siksi, että koen piirtämisen todella stressaavaksi. Olen sen verran perfektionisti, että piirtäminen aiheuttaa minussa suoranaista kauhua. Värittämisen taas koen sangen rentouttavaksi, sillä olen siinä niin paljon varmempi.

Oikeanlaisten värityskirjojen löytäminen on tosin ollut hieman hankalaa sillä zentangle - kuvioiden värittämisestä ei ole tekniikallisesti juuri mitään hyötyä minulle. Haluan värittää 'oikeita' kuvituskuvia, jotka samalla opettavat minua värittämään myös omia töitäni.

En voi sanoin kuvailla miten onnellinen olin kun bongasin lapsuudenidolini Lena Furbergin Instagramista ja sain selville että hän on juuri julkaissut oman värityskirjansa: Måla Hästar.

Lena Furberg on ruotsalainen sarjakuvataiteilija, joka on tehnyt paljon sarjakuvia ruotsalaiseen Min Häst - hevoslehteen. Min Hästin suomalaisserkku Hevoshullu on varmasti tuttu jokaiselle teini-ikäiselle hevoshullulle ja myös meille 90-luvun heppafaneille (ja paljon vanhemmillekin sillä Hevoshullu - lehti on ollut olemassa 70-luvulta asti). Lenan sarjakuvat olivat ehdottomia suosikkejani. Erityisesti mieleen muistuu Tuuvan Talli. Ja voi sitä päivää kun Lena alkoi julkaista omaa piirustuskouluaan. Piirsin niin paljon hevosenpäitä ettei sitä voinut todeksi uskoa :D

Lenan vaikutus näkyy varmasti taiteessani vielä tänäkin päivänä. Tyyli on selvästi sarjakuvamaista, mutta silti kuvissa on myös ripaus realismia.

Måla Hästar - värityskirjaa myydään mm. Adlibriksessä. Sieltä ostin omani ja hintakin on vaivaiset 8,80€. Täältä se löytyy.

Kirjan kansi sekä esimerkki mukana tulevista kuvista.

Ja tämähän ei siis ole varsinainen kirja, vaan pikemminkin kansio jossa on 15 irtoarkkia. Piirustukset on tulostettu hyvälaatuiselle, sileälle paperille. Vaikka paperi on sileää, se imee itseensä huiman määrän värikynäkerroksia. Olen ottanut tavaksi värittää kuvat kerroksittain ja kerrosten välillä kiillotan jälkeä vahapohjaisilla Caran D'Ache Luminance kynillä. Ohentimia saatika tusseja en käytä joten en osaa sanoa miten hyvin paperi niitä kestää. Vesiväriä tämä paperi EI kestä :(

Kuvia on mukavasti erilaisia, mutta kaikki kuvathan ovat luonnollisesti hevosaiheisia. Tässä vielä muutama esimerkki omista värityksistäni. Käytän pääasiassa Faber Castell Polychromos - värikyniä, mutta hienosäädän ja pehmennän töitäni paljon Caran D'Ache Luminance - kynillä sillä ne ovat vahapohjaisia.  Mitään nopeita nämä väritykseni eivät ole koskaan olleet. Jokainen kuva on monen tunnin tulos :)

Vuonohevonen talvisessa yössä. Tähän käytin pääasiassa kevyttä otetta hennon lopputuloksen aikaansaamiseksi.

Vesihevonen lammella. Tähän menikin sitten paljon enemmän aikaa. Kuitenkin pyrin pitämään värit hentoina valoisuuden säilyttämiseksi.

Kultaa ja hopeaa. Tähän käytin jo vähän kovempaa otetta sillä halusin korostaa vaikutusta hevosien 'hehkusta'.

Hyvää mieltä lautaselle

Tuli tässä vietettyä tovin verran hiljaiseloa sukuloimisen tiimoilla :)

Taidealalla on nyt ollut vähän hiljaista samasta syystä, joten ajattelin kirjoittaa vähän ajatuksistani ravintoa ja ekologisuutta koskien. Ihan näin aluksi haluan sanoa että en ole vegaani enkä edes vegetaristi eikä näiden kirjoitusten tarkoitus ole lähteä paukuttamaan tällaisia aatteita läpi. Tässä on kyse arjen valinnoista ja siitä miten pienillä muutoksilla voidaan muuttaa ruokavaliota luonto- ja ilmastoystävällisemmäksi ja samalla saada aikaan hyvää oloa ja terveellisyyttä itselle.

Pois pois punainen liha!

Punainen liha on aina ollut minulle jonkinasteinen kirosana. Sitä syödään Suomessa lähestulkoon päivittäin. Jauhelihakastiketta, makaronilaatikkoa, lihakeittoa, makkarakeittoa, uunimakkaraa jne. Mutta onko se oikeasti hyvää vai syödäänkö sitä vain tavasta? Itseeni pätee tuo jälkimmäinen vaihtoehto.

Jostain kumman syystä se 400g jauhelihapaketti tulee aina ostettua. Käytän siitä puolet jauhelihakastikkeeseen ja loppu mätänee jääkaappiin. Jauhelihamakaroni oli opiskeluaikojen hittituote, mutta 4 vuodessa söin siitä itseni ulos melko tehokkaasti. Myös makkara on sellainen ihmeellinen elintarvike, jota tulee silloin tällöin heitettyä ostoskoriin ja sitten et kuitenkaan tiedä mitä ihmettä siitä tekisit. Koska, let's face it: Makkara on huippuhyvää vain jos se paistetaan avotulella. Ja silloinkin se tungetaan naamariin sinapin kera.

Aloin siis ajatella että miksi ihmeessä ostan punaista lihaa kun en keksi yhtään mitä sille edes tekisi. Kahden ihmisen taloudessa kalliiden lihasuikaleiden tai pihvien ostaminen tuntuu vähintäänkin hölmöltä.

Punaisen lihan tuotanto on yksi ehkä saastuttavimmista tuotannonaloista. Naudat itsessään vapauttavat paljon metaanikaasuja. Metsiä on raivattu paljon pois laidunmaiden tieltä. Erityisesti esim. Etelä-Amerikassa Amazonin sademetsää on kaadettu, jotta karjalle saataisiin lisää laidunmaata. Sika on punaisena lihana parempi valinta kuin nauta mutta myös sikoja ruokitaan usein soijarehulla ja soijapeltoja varten raivataan niin ikään metsiä pois alta.

Pitääkö tässä nyt sitten ruveta ituja syömään? Ei tarvitse. Punaisen lihan voi vaihtaa valkoiseen lihaan eli kanaan/kalkkunaan sekä kalaan. Tämäkään ei ole ihanteellinen ratkaisu jos nenää ruvetaan kaivelemaan oikein kunnolla, mutta itse henkilökohtaisesti en pysty puhtaaseen kasvissyöntiin.

Kanatuotteita on valtavasti saatavilla nykypäivänä. Omaksi suosiksi on noussut Naapurin maalaiskanan kanapekoni. Hinta S-Marketissa muistaakseni 1,65€. Hinta saattaa tuntua hurjalta, mutta loppujen lopuksi se ei ole paljon tavallista laatupekonia kalliimpaa. Kanassa on myös paljon proteiinia. Tämä kyseinen firma pyrkii tuotannossaan vastuullisuuten ja puhtaaseen ruokaan.

Maalaiskananpojan Kanapekoni on loistava korvike tavalliselle pekonille tai vaikkapa makkaralle.

Myös Kariniemen kanatuotteet ovat hyvä valinta. Kariniemen kananpojat elävät avokanalassa eivätkä ahtaissa häkeissä. Myös Atria kannattaa lihantuotannossaan vastuullisuutta ja perhetilojen kananpojat elävät niinikään avokanalassa.

Tässä viimeaikoina bongasin S-Marketista Kariniemen kananpojan Viisikko nakit. Kolmen pippurin nakit ovat todella maukkaita. Toki hinta on kohdallaan. 1,35€ paketti. Mutta taasen haluan muistuttaa että kana sisältää paljon proteiinia ja nämä nakit ovat todellakin tuhtia tavaraa. Jos tuntuu että suuhun ei saa tarpeeksi mättöä niin "ylijäävän" määrän voi aina korvata kasviksilla.

Kariniemen kananpojan 3 pippurin nakkiviisikko. Erittäin maittava lisä proteiinintarpeeseen. Sori, avattu pakkaus :)

Kalan suhteen olen aivan umpi-idiootti, joten sitä tuotealuetta en lähde kommentoimaan. Suositeltavaa olisi kuitenkin käyttää paikallisia järvikaloja. Omasta lapsuudesta muistuu mieleen isän savustamat ahvenet. Äiti myös valmistaa lohta aina silloin tällöin mutta lohi on sen verran kallista että kahden ihmisten talouteen en sitä rupea raahaamaan. Tärkeintä on tarkistaa että kalatuote on MSC - sertifioitua! Tämä tarkoittaa että kala on tuotettu kestävää kalastusta tukien.

Kyllähän noita kanalakuvia katsellessa tulee tippa linssiin. Lihantuotanto nyt on kuitenkin sellainen asia jolle kukaan meistä ei mahda mitään. Niin kauan kun tällä planeetalla on 7 miljardia ihmistä niin kukaan meistä ei pysty lopettamaan lihantuotantoa täysin. Voimme kuitenkin tehdä pieniä arjen valintoja, jotka takaavat sen, ettemme joudu luopumaan hyvästä ruuasta mutta silti autamme luontoa ja ilmastoa.

Lisätietoa WWF:n ruokaoppaista:
https://wwf.fi/lihaopas/
https://wwf.fi/kalaopas/

Maitovasikan tunnustukset

Kun päätin luopua punaisesta lihasta, minulla oli hyvä olo. Kunnes avomieheni sitten tokaisi että eikö punaisen lihan syömisen lopettaminen ole aika tekopyhää kun juon melkein litran maitoa päivässä. Hyvä pointti. Itse maidon tuotanto ei ole ehkä se kaikkein pahin asia, mutta esim. juuston tuotanto on todella saastuttavaa sillä juuston tuotantoon kuluu hirvittävä määrä maitoa.

Aloin siis tutkia asiaa ja ensimmäisenä vastaan tulivat soija- ja kauramaito. Ehkä vielä 10 vuotta sitten pelkkä ajatuskin oli välitön HYI HYI HYI reaktio. Mutta kun sitten ostin Rainbown kaura- ja soijajuomaa niin eivätpä ne mitään niin hirveän kauheita olleetkaan. Kauramaito on ehkä vähän turhan makeaa omaan makuun mutta soijamaito menee alas jo parin viikon jälkeen täysin ongelmitta.

Rainbow soijajuoma 1,65€/litra. Lisätty kalsiumia, E-vitamiiniä sekä B-vitamiinejä.

Aiemmin maitotottumukseni ovat olleet kahta eri luokkaa:

1.) Otan suun täyteen ruokaa ja huuhtelen sen puoliväkisten alas isolla hörpyllä maitoa.
2.) Hotkin ruokani tyytyväisenä loppuun asti ja ryystän maitolasin kokonaisena vasta syömisen jälkeen.

Ensimmäisen vaihtoehdon kohdalla tulee pakostakin mieleen, että mitä järkeä? Jos ruoka pitää pakottaa maidon kanssa alas niin onko se sitten oikeasti hyvää? Jälkimmäistä vaihtoehtoa miettiessä taas tulee vastaan se, että loppupeleissä se on ihan sama mitä juon ruokailun päätteeksi sillä neste ei enää maullaan sekaannu syötyyn ruokaan. Joten se on ihan se ja sama onko se tavallista- vai soijamaitoa. Luulin, että minulle tulisi ihan hirveä ikävä maitoa. Mutta ei ole tullut. Mikäli teen tarpeeksi hyvää ruokaa, niin minun ei tarvitse pakottaa sitä alas nesteellä :)

Iloinen yllätys olivat myös Alpron soijarahkat. 4 rahkan monipakkaus maksaa 2€. Kokeilin myös Yosan kauravälipaloja, jotka maistuivat hieman vispipuurolle, mutta valitettavasti niissä ei ole juuri mitään ravintoaineita. Yosan proteiinirahka taas on ihan sikakallista. 1,65€ purkki. Mutta sitten taas eivätkös ne muutkin proteeinirahkat maksa sen verran? Täytyy tunnustaa etten tiedä varmasti.

Alpro Soya - rahkat. 4kpl paketti 2€. Tässä mansikka-banaani / persikka-päärynä. Omasta kaupasta löytyy myös mustikka vaihtoehto joka oli sekin todella hyvää. Nämä eivät yökötä.

Ruuanlaittoon tarkoitettujen kasvirasvatuotteiden määrä on nykypäivänä aivan uskomaton! Olen jo aiemmin käyttänyt Floran Culinesse rasvaa ruuanlaitossa. Yllätys oli suuri kun tajusin että se on 100% kasvirasvavalmiste. JES! Leivälle passaa todella hyvin Flora laktoositon joka on niinikään kasvirasvavalmiste. Ja tuo Flora on muuten halvempaa kuin esim. Oivariini.

Flora Culinesse sekä Flora levite. Tuttuja tuotteita ja molemmat latkoosittomia.

Creme fraichet sun muut ovatkin sitten vähän haastavampi juttu. Kokeilin kanapekonipastan tekoon Oatlyn iMat kaurafraichea. Hinta on valitettavan suolainen. Huimat 2,30€ purkki. Maku ei ollut ollenkaan paha, mutta aavistuksen makea. Toimi ihan hyvin kanapekonipastassa ja kun lämmitin jämät mikrossa seuraavana päivänä niin maku oli yhä aika freesi. Jos kukkaro antaa periksi niin suosittelen kyseistä tuotetta. Itse aijon kuitenkin tehdä syntiä ja ostaa jatkossa tavallista creme fraichea.

Kasvirasvakermoja en ole vielä päässyt kokeilemaan. Juusto taas on itselleni aika tuntematon käsite. Leivän päällä en ole koskaan käyttänyt juustoa. Salaattiin olen välillä laittanut fetaa, mozarellaa taikka sitten sikahintaista goudaa. Mutta pystyn kyllä elämään ilman näitä. Salaatissa juuston voi korvata vaikkapa pähkinöillä tai auringonkukansiemenillä.

Tässä vaiheessa haluan huomauttaa, että ennen mitään suuria ruokavaliomuutoksia ota aina huomioon se miten ravinteiden ja vitamiinien saantisi muuttuu! Kaura- ja soijamaidosta huomasin sellaisen ärsyttävän asian että kauramaito sisältää D-vitamiinia muttei juuri yhtään proteiinia. Soijamaito taasen sisältää paljon proteiinia muttei lisättyä D-vitamiinia. Myös juurikin nämä kauravälipalat ovat surkeita proteiinin saannin kannalta. Haluamme syödä luontoystävällisemmin muttemme näännyttää itseämme! Itse tyydyin soijamaitoon ja nappailen pienen määrän lisävitamiineja. Luomua mainostetaan aina parhaimpana vaihtoehtona mutta kannattaa muistaa että luomutuotteisiin ei saa lisätä esim. vitamiineja!

Kirotut kasvikset?

Kasvikset tuntuvat olevan vähän väärinymmärretty elintarvike täällä Suomessa. Aivan liian usein kuulee lausahduksen: "Minen syö jäniksenruokaa eikä jänis syö mun ruokaa." Ehkä tämä juontaa juurensa siihen että kasvisruokaa pidetään vaikeana valmistaa ja että se ei tarjoa paljon ravintoa? OK, pakko tunnustaa että olen itse kokeillut kasvisruokavaliota useaan otteeseen ja mahanpolte ja nälkä äityivät välillä todella pahoiksi. Mutta veikkaisin että tämä johtuu siitä, etten osannut yhdistellä eri kasviksia enkä osaa myöskään käyttää papuja ja linssejä oikeaoppisesti.

Mutta jos nyt pysyttäydytään sekasyömisessä niin kasvisruuan kaveriksi voi aina ottaa vaaleaa lihaa. Myös leipä, maissilastut (Santa Maria) taikkapa peruna ovat hyviä ystäviä mausteiselle kasvismuhennokselle. Nykyään on myös iso määrä kasviseineksiä ja itse kokeilin uusia falafelpyöryköitä, jotka olivat ilmestyneet S-Marketin eineshyllylle. Hyviä olivat.

Itseasiassa Aamulehdessä oli hiljattain juttu kasviseinesten kasvavasta suosiosta: http://www.aamulehti.fi/kotimaa/sekasyojat-mattavat-nyt-vihanneksia-kasviseinesten-myynti-kasvaa-kohisten-24301170

Hyvä Suomi!

Hevi-hylly on varmasti monelle pelottava paikka. Sieltä napataan äkkiä ne tutut ja turvalliset kuten tomaatti, kurkku, peruna ja sipuli. Mutta sieltä löytyy niin paljon muutakin! Itse olen tutustunut viimeaikoina kesäkurpitsaan ja munakoisoon. Munakoiso on suuhtellisen hintavaa, mutta todella tuhtia tavaraa joten sitä isointa möllykkää ei välttämättä tarvi hyllyltä ottaa.

Kasvisruuan valmistamisen ei tarvitse olla liian vaikeaa. Mainitsemistani vihanneksista munakoiso on ainut joka vaatii hieman esivalmisteluja. Munakoiso leikataan paloiksi ja niille ripotellaan suolaa ja annetaan niiden sitten "itkeä" vähintään puoli tuntia. Munakoiso imee itseensä myös herkästi rasvaa joten se kannattaa laittaa paistumaan viimeisenä.

Makeanhimo lähtee loistavasti mandariineillä tai vaikkapa banaaneilla. Moni syö myös viinirypäleitä mutta itse en ole niiden maailmaan hirveästi sukeltanut.

Linssit ja pavut ovat vähän oudompi tuttavuus. GoGreenin - tuotteista olen silloin tällöin käyttänyt valmiita punaisia linssejä. Passaavat hyvin vaikkapa pastakastikkeeseen ja riittävät kyllä korvaamaan lihan. Falafelia yritin kerran itse tehdä kikherneistä mutta meidän sauvasekoittimesta loppui tehot kesken. Oli meinaan sen verran tykkyä tavaraa 😂

GoGreen punaiset linssit. Nämä ovat käyttövalmiita joten vaativat vain huuhtelun. Ovat sangen maittavia.

Kasvisruuan kanssa ehkä tärkeintä on maustaminen ja se, että ymmärrät miten kukin kasvi taikka hedelmä reagoi eri valmistustapoihin.

Viljatuotteista sen verran, että jos mietit riisin ja pastan välillä niin valitse pasta! Riisin tuotanto on melko saastuttavaa ja vaatii valtavia määriä vettä. Riisin voi halutessaan korvata vaikkapa ohrasuurimoilla. Gluteenittomana vaihtoehtona löytyy maissipasta, joka on itseasiassa paljon parempaa kuin se hirveä perus-vehnämössö. S-Marketista löytyy maissipastapusseja hintaan 2€/pussi. Tarjolla on myös maissispagettia mutta itse en siihen ihastunut. Syön täysjyvä sporttispagettia aina silloin kun avomies ei ole ruokiani tökkimässä.

Arjen valintoja ilman jeesustelua

Jeps, elikkäs kuten jutun alussa sanoin, tässä ei nyt ole tarkoitus esittää tekopyhää eikä väittää itseään vegaaniksi saatika vegetaristiksi. Tiedän, että voisin tehdä vieläkin paljon parempia valintoja. Suosia luomua, ostaa sitä kaurafrachea vaikka se maksaakin 2,30€ ja lopettaa myös broilerin syömisen jne. jne. jne.

Fakta nyt on kuitenkin se, että kaikki maksaa. Kasvisruoka EI ole halpaa vaikka niin usein väitetään. Vähänkään erikoisemmat kasvikset, hedelmät, siemenet ja pähkinät maksavat todella paljon. Luomusta nyt puhumattakaan. Myös kaura- ja soijamaito on lähes kaksi kertaa niin kallista kuin tavallinen maito. Itselläni ei ole laktoosi-intoleranssia joten säästän todella paljon ruuassa kun minun ei tarvitse ostaa laktoosittomia tuotteita. Avomiehelläni tuo laktoosi-intoleranssi kuitenkin on. Kuten myös äidilläni ja toisella veljelläni. Soijamaidon ostamisen järkeilen sillä, että se tulee samanhintaiseksi kuin laktoositon maito ja myös avomieheni voi sitä juoda. Mutta esim. tuo creme fraiche on vaikea tapaus sillä avomieheni ei koske niihin ruokiin johon sitä laitan. Haluanko maksaa 2,30€ fraichepurkista josta valmistan itselleni pienen (yhden!) aterian? Ehkä olen sitten syntinen kun ostan sitä tavallista creme fraichea, mutta eivät minunkaan rahani kaikkeen riitä. Laktoosittomuuden lisäksi joudun myös ostamaan gluteenittomia tuotteita paljon jos laitan ruokaa molemmille, sillä avomieheni vatsa ei kestä gluteenia.

Lihasta nyt sitten puhummattakaan. Elän kahden ihmisen taloudessa ja koska avomieheni käy salilla, hänellä on usein ihan omat ruokansa. Hän ei elä pelkällä kurkulla ja tomaatilla. Viitoset - nakkipaketti riittää minulle ihan hyvin parillekin aterialle. Mutta 5 nakin pakkaus ei riitä perheelle, jossa on vaikkapa 3 pientä lasta. Voimmeko vaatia, että 5 henkinen perhe ostaa vain luomukanaa ruokapöytään? Ehkä kuitenkin tärkeintä on tarkistaa kanan tai muun lihan valmistusmaa. Järkytykseni oli suuri kun meinasin ostaa Rainbown edullisia kalkkunaleikkeleitä ja kanan alkuperämää olikin Brasilia. Ei missään nimessä!

Mitä enemmän valmistamme ruokaa itse, sitä enemmän pystymme vaikuttamaan. Itse myyjänä olen välillä suorastaan kauhistellut sitä, miten paljon ihmiset käyttävät eineksiä. Ruuanlaitossa on oma vaivansa, mutta itsetehty ruoka on vain niin paljon parempaa ja puhtaampaa. Sitä voi myös hyvin valmistaa isomman annoksen kerralla ja laittaa loput odottamaan vaikkapa kiireistä työpäivää jolloin ruaanvalmistukseen ei ole mahdollisuutta. Kasvisruoka säilyy paljon paremman makuisena ja muutenkin koostumukseltaan parempana kuin vaikkapa jauhelihakastike.

Sangen yleistä on myös ulkona syöminen. Yleensä ravintoloissa ja erityisesti pikaruokaketjuissa on tarjolla juuri se punainen liha. Kasvisruokavaihtoehtoja on kovin vähän eivätkä ne välttämättä vedä vertoja muille ruuille. Kanaruokia on kuitenkin yleensä tarjolla vähän joka paikassa. Kana on aina parempi vaihtoehto kuin nauta.

Toivottavasti ajatukseni tarjosivat joitain ideoita siihen miten ruoakavalintoja voi tehdä luontoystävällisemmin. Jokainen tekee sen mihin pystyy ja mihin on varaa, mutta tärkeintä on se, että jokainen meistä tekee edes jotain. Jatkossa saatan tehdä jutun, jossa listaan erilaisia reseptejä joita tulee käytettyä arjen tiimellyksessä.

Luvassa on myös samantyyppisiä kirjoituksia liittyen muihin arjen valintoihin, luonnonkosmetiikkaan ja myös taidetarvikkeiden eettisyyteen.