Skannerin uudet vaatteet

Kuten Facebook - sivuillani olen maininnut, aion tänä vuonna tehdä vihdoin muutaman vähän isomman hankinnan taiteeseeni liittyen. Ensimmäisenä listalla oli uusi skanneri jota rupesin kaipaamaan yhä kipeämmin. Voi PERHANA (anteeksi kiroilu mutta se kertoo enemmän kuin tuhat sanaa) sitä tunnetta kun olet ensin ideoinut ja piirtänyt tuntikausia ja sitten värittänyt tuntikausia ja lopulta heität maalauksen skanneriin niin lopputulos onkin jotain ihme kuraa. Värit jotain ihan muuta kuin pitäisi ja vähintäänkin puolet sävyjen pehmeydestä on tipotiessään.

Eniten raivostutti lopputulos vesivärimaalauksen kanssa jonka tein mummulleni lahjaksi. Tein kyseisen maalauksen kokonaan vesiväreillä mikä on minulle todella iso saavutus. Kukkien ja lehtien sävyt ja lopullinen väri oli lukuisten varovaisten kerrosten tulos ja pyrin ihan tarkoituksella käyttämään vihreän seassa mm. violettia jotta sävyt olisivat luonnollisempia. Taustaksi valitsin kauniin rakeutuvan vaaleansinisen värin. Ja kattia kanssa.

Taustan pitäisi olla kauniin rakeinen ja vaaleansininen. Sen sijaan se on turkoosi sekamelska. Kukkien pitäisi olla kauniin kylmän sävyisiä juuresta, heleän lämpimänpunaisia terälehtien kärjestä. Sen sijaan ne ovat tasaisen punaisia vailla mitään sävyeroa. Lehtien pitäisi olla enemmän oliiviintaittuvia purppuraantaittuvilla varjoilla. Sen sijaan ne ovat tasaisen ehtakeltaisenvihreitä. MITÄÄN sävyeroja ei ole nähtävissä. Missään. Onneksi mummulle lähti alkuperäinen teos.

Tiedättekö miten turhauttavalta tuntuu käydä sävykarttaa läpi ja valita tietentahtoen tiettyjä pigmenttejä kun sitten lopputulos on tasapaksua höttöä?

Hermoni menettäneenä pistin lopulta tilaukseen Epson Perfection V370 A4 tasoskannerin. Verkkokauppa.com:in ovh 141,90€. Vaihtoehtoina olivat myös Canon CanoScan 9000F Mark II hintaan 221,90€ sekä Epson Perfection V600 huimaan hintaan 282,90€.

Päädyin V370 malliin lähinnä hinnan takia. Ajattelin että ero ei voi olla niin mahdottoman iso että heittäisin 80 euroa hintaan päälle saadakseni jonkun toisen firman skannerin. Tuosta V600 mallista nyt puhumattakaan. Photoshopilla saa kuitenkin aina hienosäädettyä tarvittaessa.

Hain laitteen tänään postista ja valmistauduin taistelemaan ja värkkäämään koko illan muttei siihen mennyt kuin muutama hassu minuutti. Ajuritkin latasin netistä sillä tietokoneeni ei ole omistanut toimivaa DVD asemaa enää vuosikausiin.

Ei muuta kuin softa päälle ja testikuvat sisään. Skannerin käyttö Professional - tilassa antaa kaikenlaisia ihania lisävalintoja, joista ensimmäisenä pisti silmään automaattisen valotuksen päälle/pois nappi. Siis melkein hyppäsi monitorista ulos ja pisti tikulla silmään. KIITOS!

Toinen aivan loistava ominaisuus on epätarkan maskin käyttö skannatessa. Tämä ei siis ole se Photoshopin terävöitys - komento joka terävöittää ja pikselöi kuvassa ihan kaiken. Tämä 'maski' tarkentaa kuvaa todella luonnollisesti ja sitä voi käyttää hyvällä omallatunnolla sileämpien paperien kanssa.

Ja mitä nyt tulee värien tunnistamiseen niin taidan antaa kuvan puhua puolestaan:

Ensimmäisenä minua järkytti kuvan tarkkuus. Siis mitä, eiks tää ookaan maitomaista höttöä? Toiseksi huomasin kissan silmät. Siis ne on ihan oikeasti sen väriset kuin niiden kuuluu olla! Sama pätee taustaan. Se ei ole tasapaksun lämmin pinkki vaan hieno sekoitus pinkkiä ja violettia. Nyt se on sitä mitä sen kuuluukin olla!

Monesti jouduin leikkimään laminaattikalvojen kanssa koska vanha skannerini ylivalotti kaiken. Siis ihan kaiken. Hennot vaaleasävyt muuttuivat valkoisiksi ja kova pehmennystyöni meni täysin hukkaan. Seuraavassa esimerkissä näemme alkuperäisen skannauksen johon saavuttiin raivostuttavan laminaattikalvopelleilyn ja rankan Photoshop editoimisen jälkeen ja sitten uusi skannaus joka vaati ainoastaan sen että otin automaattivalotuksen pois päältä yhdellä napinpainalluksella.

Kuten uudesta kuvasta näkyy, taivas ja lumen varjot eivät todellakaan ole turkooseja vaan vaaleansinisiä. Linnun (hömötiainen) maha ei myöskään ole ruskea enkä sitä koskaan ruskeaksi tarkoittanutkaan kuten uusi kuva meille kertoo. Tiedän kyllä minkä värinen on hömötiainen :)

Joskus skannaus on onnistunut ihan hyvin. Riippuu niin paljon paperista ja väreistä joita olen käyttänyt. Kuitenkin aina jää se pieni asia kaivertamaan. Se kaunis pehmennetty värin reuna jostain kohtaa taikka omituisesti valottunut kohta vaikkapa oikeassa reunassa. Seuraavassa kuvassa kuvien ero ei ole ihan niin silmiinpistävä mutta tovin tarkastelun jälkeen eron huomaa ruohon valotuksessa, kivien väriskaalan pehmennyksessä sekä myös valkoisen Ori - hahmon vaaleudessa. Aiemmasta skannauksesta Oria hädin tuskin erottaa kunnolla.

Uuden kuvan valotus ei ole ylitsevuotavaa eikä tuhoa kuvan yleisilmettä. Yleisvaikutelma on paljon rauhallisempi niin kuin sen kuuluukin olla. Myös paperin hienonhieno tekstuuri tulee paljon paremmin esiin sen sijaan että se näyttäisi joltain skannausvirheeltä.

Muutaman tunnin vääntämisen jälkeen olen todella tyytyväinen. Erityisesti värien tarkkuus on jotain niin ihanaa. Enää minun ei tarvitse pelätä skannausta jonkin tietyn värin takia. Huomattavasti parempi tarkkuus on myös todella tervetullutta mahdollisia printtejä ajatellen. Jatkossa pystyn skannaamaan myös paljon korkeammalla resoluutiolla enkä ainoastaan 300DPI tarkkuudella.

Seuraavaksi hankintalistalla onkin sitten kunnollinen valopöytä :)

Luomisen tuskaa(ko)?

 Tänään haluan puhua aiheesta, josta olen maininnut ennenkin. Ilman sen kummempaa kontekstia nämä ohimenevät toteamukset ovat vaikuttaneet lähinnä valittamiselta ja tekosyiltä. Joten tarkastellaanpa asiaa vähän tarkemmin, pintaa syvemmältä.

Moni muu parempi

Monesti lahjakkaita ja kokeneita taiteilijoita seuratessa tulee ajateltua, että he tekevät taidetta tuosta noin vaan. Jokainen kynän- tai pensselinveto luo toinen toistaan upeampia piirroksia joista taiteilija itse kommentoi "nää nyt on vaan tällaisia".

Se, mitä ei kuitenkaan monesti tule ajatelleeksi on se, että taidevideoita ja luonnoksia julkaisevat taiteilijat editoivat kaikkea materiaaliaan jatkuvasti. Sitä kutsutaan mainonnaksi. Taiteilija myy omaa tuotettaan, osaamistaan, ja sen täytyy näyttää hyvältä. Kukaan ei halua ostaa taidetta taiteilijalta, joka vetää itkupotkuraivarit joka asiasta. Pitäisi varmaan tehdä muistiinpanoja tästä omasta tekstistä...

Toiselle taiteilijalle tämä saattaa kuitenkin aiheuttaa uskon loppumista aika-ajoin. Tähän on kuitenkin olemassa lääke: Streamit. Olen tässä lähiaikoina vilkuillut ketsketch - nimellä pyörivää Twitchin stream-kanavaa. ketsketch, tutummin kenket, on huippusuosittu taiteilija DeviantArtissa sekä myös Tumblr:issa. Hänen erittäin ilmeikkäät piirustuksensa ja perinteisten taidevälineiden taidokas käyttö tekevät vaikutuksen kehen tahansa. Miten joku voi tehdä tuollaista tuosta noin vaan? Ei voikaan. Streamia katsoessa käy ilmi miten paljon hän ideoi, kummaa ja piirtää uudelleen. Miten varovasti hän alkaa rakentaa uutta taidetyötä palanen ja vaihe kerrallaan. Hän ei taio mestariteosta puolessa tunnissa eikä muuten taio kukaan muukaan.

Nykypäivän internet ja erityisesti sosiaalinen media luo paineita kenelle tahansa. Taide ei ole tässä poikkeus. Ei todellakaan. Varmasti jokainen meistä vertaa itseään huipputaiteilijaan joka on tehnyt hommaansa vuosia, jopa vuosikymmeniä. Kuitenkin jostain internetin syövereistä luin lausahduksen:  

"Taidetta tehdessä on tärkeää nauttia itse prosessista. Jos lopputulos on tärkeämpi kuin itse prosessi, kysy itseltäsi, miksi teen tätä? Teetkö taidetta oikeista syistä?"

No mikä tässä mättää?

Mistä tämä ylitsevuotava epävarmuus nyt sitten kumpuaa? Itselläni vaikeinta on aloittaminen. Uuden työn ideointi ja suunnittelu. Taidetyön jatkaminen nukutun yön jälkeen. Kun sitten idea on raapusteltu yhdelle paperille tulee aika valita se aikuisten oikea paperi, jolle itse taideteos syntyy. Veikkaisin, että tämä on jokaiselle perinteiselle taiteilijalle oma kirouksensa. Paperin paksuus, pintatekstuuri, väri sekä omalla kohdallani sen käyttäytyminen vesivärien kanssa. Siinä on pala purtavaksi.

Kolme kuvaa, kolme paperia. Alkuperäinen on kopioitu kahdelle eri paperille, jotka käyttäytyvät täysin eri tavalla. Keskimmäinen paperi on myös luonnonvalkoinen, jopa kermanvärinen.

 

Perinteisessä taiteessa seuraava huolenaihe on virheiden teko. Tai pikemminkin niiden pelkääminen. Emme omista ctrl + z näppäinyhdistelmää. Jos vesiväriä läikkyy väärään paikkaan, se on siinä. Tästä syystä erityisesti vesivärivaihe vaatii kiistatonta keskittymistä. Yleensä juuri tässä vaiheessa kissa haluaa tarjota karvaista pyllyään märän paperin päälle tai sitten avomies saa harvinaisen puheripulin ja käsi alkaa kummasti hamuilla lähintä heitettävää objektia. Itse ratkaisen tämän ongelman laittamalla pelikuulokkeet päähän ja vääntämällä musiikin volyymin lähes täysille. Puolikuuro olen jo joka tapauksessa. Ainakin näin minulle on kylillä kerrottu.

Siltä varalta että tässä ei ole tarpeeksi murheenkryyniä, meitä taiteilijoita piinaa myös inspiraatio. Tai pikemminkin sen puute. Itse olen jatkuvasti enempivähempi henkisesti väsynyt. Joka paikkaan poukkoileva päivätyö tekee tehtävänsä unentarpeen kannalta. Jatkuva taustahälinässä ja ihmisten vaikutuksen alaisuudessa olo taas tukkii mielen. Saatan vaikuttaa rohkealta ja rempseältä kaverilta ulospäin mutta syvällä sisällä jatkuva ihmisten seurassa olo väsyttää ja joskus jopa ahdistaa.

Tällaisten olosuhteiden vallitessa on tärkeää löytää se oma aika ja se juttu, jolla saat mielen rauhoittumaan. Itse olen löytänyt ratkaisun musiikista. Pelikuulokkeet päähän, volyymit kaakkoon ja nähdään parin tunnin päästä. Jostain kumman syystä ideoin parhaiten silloin kun kuuntelen musiikkia joka saa kyyneleet kihoamaan silmiin? Leijonakuninkaan soundtrack on ehkä se kaikkein tehokkain.

Kun mieli on rauhassa, ajatus kulkee paremmin.

Inspiraatio on oikukas juttu. Joskus se iskee yllättäen kun taas joskus, erityisesti piirustustauon jälkeen, se pitää kiskoa ulos pakottamalla. Tästä syystä pyrin piirtämään päivittäin. Se vaatii omistautumista, mutta totuushan on se, että jokaiselta meiltä pitäisi löytyä edes puoli tuntia omaa aikaa. Ihan sitä omaa aikaa jolloin saat mahdollisuuden olla oma itsesi. Itse muutun siksi pieneksi ja viattomaksi Kissi-Minnaksi, jota kiusattiin koulussa, koska tykkään eläimistä. Joskus mietin miten ihana olisi taas muuttua pieneksi lapseksi ja juosta umpimetsässä teeskennellen olevansa susi, kettu, hirvi, hevonen tai jopa taivaan lintu.

Pieni idea voi muuttua joksikin suureksi. Suuremmaksi kuin mitä alunperin tarkoitit.

Aikuisen ihmisen mieli menee kovin helposti tukkoon. Arki ja erityisesti työelämän oravanpyörä pureutuvat meihin jokaiseen. Elämä alkaa helposti näyttää harmaalta ja yksitoikkoiselta. Tässä tilanteessa on tärkeää olla rehellinen itselleen ja pitää kiinni niistä asioista jotka tekevät sinusta sinut. Musiikkia kuunnellessani palaan usein menneisyyten. Kirjoihin joita olen lukenut. Peleihin joita olen pelannut. Lapsuuden muistoihin. Rakkaisiin, jotka ovat ajasta poistuneet. Vaikka en aina vuodatakaan surua, tuskaa ja nostalgiaani taiteeseeni visuaalisella tasolla, kävin sitä todennäköisesti läpi maalaamisen aikana.

Taide ei ole minulle pelkkää tekemistä. Se on terapiaa ja mahdollisuus olla oma itseni. Ehkä juuri siksi se on myös välillä niin kovin vaikeaa. Piirtäessä olen oma itseni sekä hyvässä että pahassa. Mutta nyt, noin neljä vuotta taiteen pariin palaamisen jälkeen, en voisi koskaan lopettaa.

Ja näin blogi on syntynyt

Päätin vihdoin ruveta tuumasta toimeen ja aloittaa blogin kirjoittamisen. Tunnin taistelun jälkeen meinasi usko loppua eri nippeleiden ja nappeleiden kanssa mutta päätin vilkaista asetuksia uudemman kerran ja palaset alkoivat loksahdella kohdalleen. 😜

Ulkoasun kanssa pitää varmaan vielä jatkossa säätää mutta antakaa armon käydä oikeudesta. Kyllä tämä tästä.

Nyt päästäänkin sitten itse asiaan eli kirjoittamiseen. Helpommin sanottu kuin tehty. Pääpaino tällä blogilla tulee olemaan taiteessa ja taidetarvikkeissa. Mutta taide sinällään on aika suppea aihe. Etenkin kun sitä ei ehdi hirveästi tehdä. Elämässä on paljon muutakin jutun juurta. Itselleni lähellä sydäntä ovat myös luonto ja pelaaminen. Ja kissat. Etenkin kissat.

Eiköhän tuota juttua löydy kun pääsee eroon pahimmasta ramppikuumeesta. Ainakin livenä suu tuppaa käymään enemmän kuin tarpeeksi.

Jotta ei menisi ihan jorinaksi niin tässä katsaus siihen mitä tällä hetkellä on tekeillä. Olen käyttänyt viime viikot realististen grafiittitöiden tekoon, mutta kuten tavallista, tylsyys iski varsin nopeasti. En pidä kopioimisesta.

Ostin joku aika sitten Aaron Blaisen hahmojensuunnittelukurssin ja aloin katsomaan sitä uudestaan työskennellen videoiden tahdissa jotta oppisin mahdollisimman paljon. Näistä videoista voimaantuneena sain luotua virnuilevan kissan joka alkoikin sitten elää omaa elämäänsä.

Liikaa talipalloja?

Yritän aina hirveästi liikaa piirtäessäni ja sen seurauksena olen jäänyt jonnekin realismin ja sarjakuvapiirtämisen välimaastoon. Vaikka tyylini on ehkä sangen omintakeinen, se on niin kovin kehittymätön. Herra Blaisen videoissa kuulee usein lausahduksen "Simple simple!". Ei saa yrittää liikaa liian varhain ja sanoman täytyy olla selkeä. Tätä yritän nyt paukuttaa itselleni.

Tekeillä on myös ystävänpäiväjuttua, mutta kun näitä kahta kuvaa lähtee vertaamaan, hiomista on kyllä vielä rutkasti.

Mutta tekeillä oleva on jo puoliksi tehty, eikös juu? 😁

Kun tässä nyt on järjestelty ja hiottu sosiaalista mediaa niin taidanpa seuraavaksi hioa työpöytäni järjestystä. Seuraavaa postausta ootellessa.