Luomisen tuskaa(ko)?

 Tänään haluan puhua aiheesta, josta olen maininnut ennenkin. Ilman sen kummempaa kontekstia nämä ohimenevät toteamukset ovat vaikuttaneet lähinnä valittamiselta ja tekosyiltä. Joten tarkastellaanpa asiaa vähän tarkemmin, pintaa syvemmältä.

Moni muu parempi

Monesti lahjakkaita ja kokeneita taiteilijoita seuratessa tulee ajateltua, että he tekevät taidetta tuosta noin vaan. Jokainen kynän- tai pensselinveto luo toinen toistaan upeampia piirroksia joista taiteilija itse kommentoi "nää nyt on vaan tällaisia".

Se, mitä ei kuitenkaan monesti tule ajatelleeksi on se, että taidevideoita ja luonnoksia julkaisevat taiteilijat editoivat kaikkea materiaaliaan jatkuvasti. Sitä kutsutaan mainonnaksi. Taiteilija myy omaa tuotettaan, osaamistaan, ja sen täytyy näyttää hyvältä. Kukaan ei halua ostaa taidetta taiteilijalta, joka vetää itkupotkuraivarit joka asiasta. Pitäisi varmaan tehdä muistiinpanoja tästä omasta tekstistä...

Toiselle taiteilijalle tämä saattaa kuitenkin aiheuttaa uskon loppumista aika-ajoin. Tähän on kuitenkin olemassa lääke: Streamit. Olen tässä lähiaikoina vilkuillut ketsketch - nimellä pyörivää Twitchin stream-kanavaa. ketsketch, tutummin kenket, on huippusuosittu taiteilija DeviantArtissa sekä myös Tumblr:issa. Hänen erittäin ilmeikkäät piirustuksensa ja perinteisten taidevälineiden taidokas käyttö tekevät vaikutuksen kehen tahansa. Miten joku voi tehdä tuollaista tuosta noin vaan? Ei voikaan. Streamia katsoessa käy ilmi miten paljon hän ideoi, kummaa ja piirtää uudelleen. Miten varovasti hän alkaa rakentaa uutta taidetyötä palanen ja vaihe kerrallaan. Hän ei taio mestariteosta puolessa tunnissa eikä muuten taio kukaan muukaan.

Nykypäivän internet ja erityisesti sosiaalinen media luo paineita kenelle tahansa. Taide ei ole tässä poikkeus. Ei todellakaan. Varmasti jokainen meistä vertaa itseään huipputaiteilijaan joka on tehnyt hommaansa vuosia, jopa vuosikymmeniä. Kuitenkin jostain internetin syövereistä luin lausahduksen:  

"Taidetta tehdessä on tärkeää nauttia itse prosessista. Jos lopputulos on tärkeämpi kuin itse prosessi, kysy itseltäsi, miksi teen tätä? Teetkö taidetta oikeista syistä?"

No mikä tässä mättää?

Mistä tämä ylitsevuotava epävarmuus nyt sitten kumpuaa? Itselläni vaikeinta on aloittaminen. Uuden työn ideointi ja suunnittelu. Taidetyön jatkaminen nukutun yön jälkeen. Kun sitten idea on raapusteltu yhdelle paperille tulee aika valita se aikuisten oikea paperi, jolle itse taideteos syntyy. Veikkaisin, että tämä on jokaiselle perinteiselle taiteilijalle oma kirouksensa. Paperin paksuus, pintatekstuuri, väri sekä omalla kohdallani sen käyttäytyminen vesivärien kanssa. Siinä on pala purtavaksi.

Kolme kuvaa, kolme paperia. Alkuperäinen on kopioitu kahdelle eri paperille, jotka käyttäytyvät täysin eri tavalla. Keskimmäinen paperi on myös luonnonvalkoinen, jopa kermanvärinen.

 

Perinteisessä taiteessa seuraava huolenaihe on virheiden teko. Tai pikemminkin niiden pelkääminen. Emme omista ctrl + z näppäinyhdistelmää. Jos vesiväriä läikkyy väärään paikkaan, se on siinä. Tästä syystä erityisesti vesivärivaihe vaatii kiistatonta keskittymistä. Yleensä juuri tässä vaiheessa kissa haluaa tarjota karvaista pyllyään märän paperin päälle tai sitten avomies saa harvinaisen puheripulin ja käsi alkaa kummasti hamuilla lähintä heitettävää objektia. Itse ratkaisen tämän ongelman laittamalla pelikuulokkeet päähän ja vääntämällä musiikin volyymin lähes täysille. Puolikuuro olen jo joka tapauksessa. Ainakin näin minulle on kylillä kerrottu.

Siltä varalta että tässä ei ole tarpeeksi murheenkryyniä, meitä taiteilijoita piinaa myös inspiraatio. Tai pikemminkin sen puute. Itse olen jatkuvasti enempivähempi henkisesti väsynyt. Joka paikkaan poukkoileva päivätyö tekee tehtävänsä unentarpeen kannalta. Jatkuva taustahälinässä ja ihmisten vaikutuksen alaisuudessa olo taas tukkii mielen. Saatan vaikuttaa rohkealta ja rempseältä kaverilta ulospäin mutta syvällä sisällä jatkuva ihmisten seurassa olo väsyttää ja joskus jopa ahdistaa.

Tällaisten olosuhteiden vallitessa on tärkeää löytää se oma aika ja se juttu, jolla saat mielen rauhoittumaan. Itse olen löytänyt ratkaisun musiikista. Pelikuulokkeet päähän, volyymit kaakkoon ja nähdään parin tunnin päästä. Jostain kumman syystä ideoin parhaiten silloin kun kuuntelen musiikkia joka saa kyyneleet kihoamaan silmiin? Leijonakuninkaan soundtrack on ehkä se kaikkein tehokkain.

Kun mieli on rauhassa, ajatus kulkee paremmin.

Inspiraatio on oikukas juttu. Joskus se iskee yllättäen kun taas joskus, erityisesti piirustustauon jälkeen, se pitää kiskoa ulos pakottamalla. Tästä syystä pyrin piirtämään päivittäin. Se vaatii omistautumista, mutta totuushan on se, että jokaiselta meiltä pitäisi löytyä edes puoli tuntia omaa aikaa. Ihan sitä omaa aikaa jolloin saat mahdollisuuden olla oma itsesi. Itse muutun siksi pieneksi ja viattomaksi Kissi-Minnaksi, jota kiusattiin koulussa, koska tykkään eläimistä. Joskus mietin miten ihana olisi taas muuttua pieneksi lapseksi ja juosta umpimetsässä teeskennellen olevansa susi, kettu, hirvi, hevonen tai jopa taivaan lintu.

Pieni idea voi muuttua joksikin suureksi. Suuremmaksi kuin mitä alunperin tarkoitit.

Aikuisen ihmisen mieli menee kovin helposti tukkoon. Arki ja erityisesti työelämän oravanpyörä pureutuvat meihin jokaiseen. Elämä alkaa helposti näyttää harmaalta ja yksitoikkoiselta. Tässä tilanteessa on tärkeää olla rehellinen itselleen ja pitää kiinni niistä asioista jotka tekevät sinusta sinut. Musiikkia kuunnellessani palaan usein menneisyyten. Kirjoihin joita olen lukenut. Peleihin joita olen pelannut. Lapsuuden muistoihin. Rakkaisiin, jotka ovat ajasta poistuneet. Vaikka en aina vuodatakaan surua, tuskaa ja nostalgiaani taiteeseeni visuaalisella tasolla, kävin sitä todennäköisesti läpi maalaamisen aikana.

Taide ei ole minulle pelkkää tekemistä. Se on terapiaa ja mahdollisuus olla oma itseni. Ehkä juuri siksi se on myös välillä niin kovin vaikeaa. Piirtäessä olen oma itseni sekä hyvässä että pahassa. Mutta nyt, noin neljä vuotta taiteen pariin palaamisen jälkeen, en voisi koskaan lopettaa.