perjantai 17. helmikuuta 2017

Skannerin uudet vaatteet

Kuten Facebook - sivuillani olen maininnut, aion tänä vuonna tehdä vihdoin muutaman vähän isomman hankinnan taiteeseeni liittyen. Ensimmäisenä listalla oli uusi skanneri jota rupesin kaipaamaan yhä kipeämmin. Voi PERHANA (anteeksi kiroilu mutta se kertoo enemmän kuin tuhat sanaa) sitä tunnetta kun olet ensin ideoinut ja piirtänyt tuntikausia ja sitten värittänyt tuntikausia ja lopulta heität maalauksen skanneriin niin lopputulos onkin jotain ihme kuraa. Värit jotain ihan muuta kuin pitäisi ja vähintäänkin puolet sävyjen pehmeydestä on tipotiessään.

Eniten raivostutti lopputulos vesivärimaalauksen kanssa jonka tein mummulleni lahjaksi. Tein kyseisen maalauksen kokonaan vesiväreillä mikä on minulle todella iso saavutus. Kukkien ja lehtien sävyt ja lopullinen väri oli lukuisten varovaisten kerrosten tulos ja pyrin ihan tarkoituksella käyttämään vihreän seassa mm. violettia jotta sävyt olisivat luonnollisempia. Taustaksi valitsin kauniin rakeutuvan vaaleansinisen värin. Ja kattia kanssa.

Taustan pitäisi olla kauniin rakeinen ja vaaleansininen. Sen sijaan se on turkoosi sekamelska. Kukkien pitäisi olla kauniin kylmän sävyisiä juuresta, heleän lämpimänpunaisia terälehtien kärjestä. Sen sijaan ne ovat tasaisen punaisia vailla mitään sävyeroa. Lehtien pitäisi olla enemmän oliiviintaittuvia purppuraantaittuvilla varjoilla. Sen sijaan ne ovat tasaisen ehtakeltaisenvihreitä. MITÄÄN sävyeroja ei ole nähtävissä. Missään. Onneksi mummulle lähti alkuperäinen teos.

Tiedättekö miten turhauttavalta tuntuu käydä sävykarttaa läpi ja valita tietentahtoen tiettyjä pigmenttejä kun sitten lopputulos on tasapaksua höttöä?

Hermoni menettäneenä pistin lopulta tilaukseen Epson Perfection V370 A4 tasoskannerin. Verkkokauppa.com:in ovh 141,90€. Vaihtoehtoina olivat myös Canon CanoScan 9000F Mark II hintaan 221,90€ sekä Epson Perfection V600 huimaan hintaan 282,90€.

Päädyin V370 malliin lähinnä hinnan takia. Ajattelin että ero ei voi olla niin mahdottoman iso että heittäisin 80 euroa hintaan päälle saadakseni jonkun toisen firman skannerin. Tuosta V600 mallista nyt puhumattakaan. Photoshopilla saa kuitenkin aina hienosäädettyä tarvittaessa.

Hain laitteen tänään postista ja valmistauduin taistelemaan ja värkkäämään koko illan muttei siihen mennyt kuin muutama hassu minuutti. Ajuritkin latasin netistä sillä tietokoneeni ei ole omistanut toimivaa DVD asemaa enää vuosikausiin.

Ei muuta kuin softa päälle ja testikuvat sisään. Skannerin käyttö Professional - tilassa antaa kaikenlaisia ihania lisävalintoja, joista ensimmäisenä pisti silmään automaattisen valotuksen päälle/pois nappi. Siis melkein hyppäsi monitorista ulos ja pisti tikulla silmään. KIITOS!

Toinen aivan loistava ominaisuus on epätarkan maskin käyttö skannatessa. Tämä ei siis ole se Photoshopin terävöitys - komento joka terävöittää ja pikselöi kuvassa ihan kaiken. Tämä 'maski' tarkentaa kuvaa todella luonnollisesti ja sitä voi käyttää hyvällä omallatunnolla sileämpien paperien kanssa.

Ja mitä nyt tulee värien tunnistamiseen niin taidan antaa kuvan puhua puolestaan:

Ensimmäisenä minua järkytti kuvan tarkkuus. Siis mitä, eiks tää ookaan maitomaista höttöä? Toiseksi huomasin kissan silmät. Siis ne on ihan oikeasti sen väriset kuin niiden kuuluu olla! Sama pätee taustaan. Se ei ole tasapaksun lämmin pinkki vaan hieno sekoitus pinkkiä ja violettia. Nyt se on sitä mitä sen kuuluukin olla!


Monesti jouduin leikkimään laminaattikalvojen kanssa koska vanha skannerini ylivalotti kaiken. Siis ihan kaiken. Hennot vaaleasävyt muuttuivat valkoisiksi ja kova pehmennystyöni meni täysin hukkaan. Seuraavassa esimerkissä näemme alkuperäisen skannauksen johon saavuttiin raivostuttavan laminaattikalvopelleilyn ja rankan Photoshop editoimisen jälkeen ja sitten uusi skannaus joka vaati ainoastaan sen että otin automaattivalotuksen pois päältä yhdellä napinpainalluksella.

Kuten uudesta kuvasta näkyy, taivas ja lumen varjot eivät todellakaan ole turkooseja vaan vaaleansinisiä. Linnun (hömötiainen) maha ei myöskään ole ruskea enkä sitä koskaan ruskeaksi tarkoittanutkaan kuten uusi kuva meille kertoo. Tiedän kyllä minkä värinen on hömötiainen :)

Joskus skannaus on onnistunut ihan hyvin. Riippuu niin paljon paperista ja väreistä joita olen käyttänyt. Kuitenkin aina jää se pieni asia kaivertamaan. Se kaunis pehmennetty värin reuna jostain kohtaa taikka omituisesti valottunut kohta vaikkapa oikeassa reunassa. Seuraavassa kuvassa kuvien ero ei ole ihan niin silmiinpistävä mutta tovin tarkastelun jälkeen eron huomaa ruohon valotuksessa, kivien väriskaalan pehmennyksessä sekä myös valkoisen Ori - hahmon vaaleudessa. Aiemmasta skannauksesta Oria hädin tuskin erottaa kunnolla.

Uuden kuvan valotus ei ole ylitsevuotavaa eikä tuhoa kuvan yleisilmettä. Yleisvaikutelma on paljon rauhallisempi niin kuin sen kuuluukin olla. Myös paperin hienonhieno tekstuuri tulee paljon paremmin esiin sen sijaan että se näyttäisi joltain skannausvirheeltä.

Muutaman tunnin vääntämisen jälkeen olen todella tyytyväinen. Erityisesti värien tarkkuus on jotain niin ihanaa. Enää minun ei tarvitse pelätä skannausta jonkin tietyn värin takia. Huomattavasti parempi tarkkuus on myös todella tervetullutta mahdollisia printtejä ajatellen. Jatkossa pystyn skannaamaan myös paljon korkeammalla resoluutiolla enkä ainoastaan 300DPI tarkkuudella.

Seuraavaksi hankintalistalla onkin sitten kunnollinen valopöytä :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti