maanantai 20. maaliskuuta 2017

Saikuttelua...

Päätin sitten polttaa käteni töissä oikein kunnolla, joten piirtäminen on nyt muutaman päivän ajan jäissä. Käsi on ihan toimintakykyinen, mutta sen verran arka, etten halua rasittaa sitä kynänliikkeellä enkä paperia vasten hinkkaamisella.

Tässä pieni katsaus siihen mitä minulla oli tekeillä ennenkuin käsi meni. Olen kamppaillut oman piirustustyylini kanssa ikuisuuden enkä oikein tiedä mihin suuntaan lähtisin. Kuvittaminen kiinostaa minua ajatuksena todella paljon, mutta tyylitelty piirtäminen on paljon vaikeampaa kuin uskoisi. Ensinnäkin se vaatii mielikuvitusta, jota minulta nykyään puuttuu jonkin verran. Olen myös ajattelukyvyiltäni ehkä hieman tieteellinen tyyppi siinä mielessä, että ajattelen aina kaiken olevan voitettavissa, kunhan tekee tarpeeksi tutkimusta. Piirtäminen ei valitettavasti toimi ihan näin. Ainakaan kuvitus.

Olenkin monesti miettinyt valokuvaamisen ja piirtämisen yhdistämistä. Myös otus-suunnittelu kiinostaa ja olen todella suuri Terryl Whitlatch - fani. Tällä hetkellä omistan 4 Whitlatchin kirjaa.

Päätin siis kokeilla valokuvista piirtämistä pitkästä aikaa. En ole varsinaisesti piirtänyt moneen viikkoon, sillä aika on mennyt maalaamisen ja värittämisen parissa.

Etsin sattumanvaraisesti kuvia Googlella ja aloin piirtämään. Ensin homma ei oikein meinannut luistaa. Olin yksinkertaisesti niin ruosteessa.

Tämä onnistui jo huomattavasti paremmin. Tähän meni lähes pari tuntia aikaakin mutta se opetti minulle paljon.


Tällaista tällä kertaa :) Realismi osaa olla todella turhauttava taiteenlaji, mutta samalla se opettaa todella paljon. Olen erityisesti miettinyt ääriviivojen käyttöä töissäni ja harkitsin jopa tussaamista, mutta tykkään ehkä kuitenkin hieman pehmeämmästä tyylistä. Minulta puuttuu täysin ns. tussaajan vakaa käsi jolla tehdään vaihtelevia, itsevarmoja pitkiä viivoja. Sen sijaan olen aina hieman "nysvännyt" viivojeni kanssa.  Uskon että piirustustyylini sopisi paremmin realistisempaan lähestymistapaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti